Kausi päätökseen hopeamitalit kaulassa
Honka ja HJK kohtasivat kauden päätösottelussa Telia 5G Areenalla. Honka lähti hakemaan kauden ensimmäistä voittoaan HJK:sta, mutta lopulta helsinkiläiset olivat numeroin 3-1 vahvempia. Hongan kausi oli kuitenkin kokonaisuudessan upea, sillä se päättyi hopeaan.
Avausjakso
Honka rakenteli viidennellä minuutilla hyvän paikan, mutta HJK-puolustus ehti Milla Punsarin keskitykseen väliin.
HJK siirtyi johtoon 16. minuutilla. Jutta Rantalan laukaus ylitti maaliviivan ennen kuin Elli Pikkujämsä sai jalkansa väliin.
25. minuutin kohdalla Aino Nurmi pääsi katkomaan HJK:n pelinrakentelun ylhäältä, mutta puolustus ehti viime hetkillä väliin.
Molemmat joukkueet loivat jakson loppuun vielä muutaman paikan, mutta lukemat säilyivät muuttumattomina ja tauolle siirryttiin HJK:n 1-0 johdossa.
Toinen jakso
54. minuutilla kulmapotkun Anni Miettunen pääsi keskittämään kulmapotkun jälkitilanteesta, ja Wilma Spets puski, mutta Anna Koivunen koppasi pallon varmasti.
HJK tuplasi johtonsa 58. minuutilla, kun Rantalan vapaapotku boksin rajoilta upposi Honka-maalin yläkulmaan.
Honka nosti kahden maalin takaa-ajoasemassa selvästi riskitasoja, ja hyökkäsi entistä rohkeammin. Se kostautui 81. minuutilla, ja Hanna Ruohomaa pääsi viimeistelemään lukemiksi 3-0.
Honka iski vielä lisäajalla kauniin 3-1 kavennusosuman. Nopan hyökkäyksen päätteeksi Elli Pikkujämsä tarjoili pallon Aino Vuoriselle, joka viimeisteli varmasti.
Enempää maaleja ei ottelussa nähty, joten loppulukemiksi jäi HJK:n 3-1 voitto.
-HJK oli tässä pelissä parempi, ja osoitti, miksi se on mestaruutensa ansainnut. Meillä oli ongelmia omassa pelinavaamisessa ja pallonhallinnassa, ja tuli turhia, helppoja virheitä, kommentoi päävalmentaja Rosa Lappi-Seppälä ottelun jälkeen.
-Ihan pelin alku oli meiltä todella hyvä, ja kyllä tämäkin peli olisi voinut kääntyä kummin vain. HJK:n myöhemmät maalit tulivat osittain myös sen seurauksena, että jouduimme ottamaan enemmän ja enemmän riskejä hakiessamme tasoitusta.
Vaikka kausi päättyi tappioon, ei Hongalla ole aihetta suruun. Hienon kauden päätteeksi kaulaan nimittäin ripustettiin hopeiset mitalit.
-Jos katsoo isoa kokonaisuutta, tämä on ollut todella upea kausi. Meillä on upea joukkue ja pelaajat ovat ottaneet todella suuria askeleita omalla urallaan eteenpäin. Erityisesti olemme kyllä pelanneet hienosti joukkueena. Olemme tässä sarjatilanteessa siksi, että olemme pystyneet pelaamaan tuloksellisesti hyvin tasaisesti koko kauden, Lappi-Seppälä päätti.
Honka kiittää kaikkia kaudesta 2019, nähdään jälleen ensi kaudella!
Hongan kokoonpano:
#2 Aino Nurmi
#7 Saara Lappalainen
#9 Jasmin Leppioja (59’ Aino Vuorinen)
#11 Elli Pikkujämsä
#12 Pauliina Nuora (MV)
#15 Inka Kaivola
#19 Rebecca Kindstedt (85’ Alina Schrey)
#20 Anni Miettunen
#24 Suvi Kärkkäinen (17’ Wilma Spets)
#77 Milla Punsar
#88 Nana Yang
Lisäksi joukkueeseen kuuluivat kaudella 2019:
#1 Milla-Maj Majasaari (MV)
#3 Kaisla Karppinen
#3 Eerika Appelqvist
#5 Tia Painilainen
#10 Riikka Hannula
#13 Henna Tenkanen
#17 Tiia Savolainen
#21 Senja Koskinen (MV)
#23 Nea Laitila (MV)
#32 Dana Leskinen
#99 Iida Pesonen