Etsi tältä sivustolta

Hongalle loppuhetkien voitto Hämeenlinnasta

Julkaistu

Honka matkusti lauantaina kauden viimeiseen vierasotteluunsa ja koko kauden toiseksi viimeiseen otteluunsa Hämeenlinnaan kohtaamaan HJS:n. Ottelu oli tasainen ja ratkesi vasta lisäajan lopussa, kun Alisa Mäkelä laukoi Hongalle 2-1 vierasvoiton.

Avausjakso

Honka aloitti ottelun vahvasti. Viidennellä peliminuutilla Venla Talvitie sai sivurajaheiton jälkeen pallon ja nousi laidalta boksiin saakka. Talvitie haki syötöllä maalinedustalta Queenie Xiangin, mutta Vilma Qvist sai torjuttua Honka-hyökkääjän laukauksen.

HJS tuli paremmin peliin mukaan avausjakson kuluessa. 26. minuutilla Minea Säteri taisteli pallon oikealla laidalle itselleen ja pelasi takaviistoon boksin rajalle Emmi Ylä-Soininmäelle, joka laukoi hieman ohi Honka-maalin.

Muutamaa minuuttia myöhemmin tapahtui jälleen toisessa päässä. Melissa Ahlroos kuljetti vahvasti ja löysi syötöllään Laura Linnalan, jonka laukaus karkasi kuitenkin yli maalin.

Säteri sai puolen tunnin kohdilla katkottua Honka-purun boksin rajoilla ja pääsi laukomaan, mutta Ninni Karppinen torjui. Jatkotilanteesta pallo tuli Veera Aholle, mutta yritys meni selvästi ohitse.

Honka avasi ottelun maailhanat 35. minuutilla. Xiang haastoi Ahon oikealta laidalta ja meni HJS-pelaajasta ohi. Kun Ahon taklaus osui Xiangia jaloille, tuomittiin tilanteesta Hongalle rangaistuspotku, jota Xiang asettui itse laukomaan. Qvist oli hyvin laukauksessa mukana ja sai kättään pallon tielle, mutta se upposi maaliin ja Honka siirtyi 1-0 vierasjohtoon.

Kun lisämaaleja ei avausjaksolla nähty, siirryttiin tauolle Hongan maalin johdossa.

Toinen jakso

HJS oli vahvempi toisen jakson alussa ja nousi tasoihin 51. minuutilla. Pitkä avaus löysi Säterin, joka keskitti maalille. Sinisalo sai hieman jalkaansa väliin, mutta pallo tuli suoraan Elina Vilénille, joka viimeisteli tasoitusosuman.

61. minuutilla Honka sai hyvän paikan palauttaa johtonsa. Ahlroos väänsi pallon itselleen ja pelasi sen boksiin Xiangille, mutta HJS-puolustus pääsi blokkaamaan Xiangin molemmat laukaisuyritykset.

75. minuutin juuri käynnistyessä lähetti puolestaan Alisa Mäkelä vapaapotkusta pallon maalille ja Matilda Korpela pääsi puskemaan, mutta hieman ohi maalin.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Honka sai uuden hyvän maalintekopaikan. Laura Sondore katkoi hyvin omalla puoliskolla ja Mitjonen jatkoi pelivälineen Linnalalle. Linnala löysi takaviistosta Mäkelän, jonka laukaus meni tolppaa hipoen ohitse.

HJS oli puolestaan lähellä iskeä johtomaalin 82. minuutilla nopeasta hyökkäyksestä. Säteri nousi oikealta ja löysi maalin edestä Helmi-Sofia Palmun, mutta Karppinen piti torjunnallaan lukemat muuttumattomina. Hieman myöhemmin Ylä-Soininmäki pääsi puskemaan lähietäisyydeltä, mutta hieman ohitse.

Ottelu ratkesi aivan sen lopulla, lisäajan toisella peliminuutilla, kun Alisa Mäkelä upotti vapaapotkusta pallon HJS-maaliin. Osuman jälkeen ei kauaa enää pelattu ja Honka pääsi juhlimaan 2-1 vierasvoittoa.

– Peli oli oikeastaan juuri sellainen kuin odotimmekin. Me pidimme palloa ja HJS hyökkäsi tilanteenvaihdoista. Peli ratkesi lopulta siihen, kumpi pystyi omalla pelitavallaan tuottamaan enemmän paikkoja. Vaikka HJS tasotti toisella puoliajalla, niin jatkoimme vaan omaa tekemistämme. Tiesimme, että niitä paikkoja tulee vielä mistä voimme pelin ratkaista, kiteytti kapteeni Maija Meronen ottelun jälkeen.

Hongalla on siis edessään vielä yksi ottelu ja kamppailu paikasta ensi kauden Kansalliseen Liigaan on erittäin jännittävää. Kansallisen Liigan karsintasarjan lopuksi sen kaksi parasta nappaavat ensi kaudelle paikat Kansalliseen Liigaan, neljä muuta pelaavat tulevalla kaudella Kansallisessa Ykkösessä. Ennen sunnuntaina pelattavaa PK-35 Vantaa vs EBK-ottelua vantaalaiset ovat karsintasarjan kärjessä kahdellakymmenellä pisteellä, Honka toisella sijalla yhdeksällätoista ja VIFK kolmantena seitsemäntoista pisteen saldolla. HJS:llä pisteitä on kasassa kuusitoista, EBK:lla kaksitoista ja JyPK:lla yksi. PK-35 Vantaalla ja EBK:lla on siis jäljellä vielä kaksi ottelua, muilla joukkueilla yksi. Honka kohtaa päätöskierroksella kotonaan Leppävaaran stadionin nurmella JyPK:n. VIFK saa kotonaan Vaasan Lemonsoft Stadionilla vastaansa PK-35 Vantaan ja EBK kohtaa Keski-Espoossa HJS:n. Kaikki ottelut käynnistyvät lauantaina 24.10. klo 18.00. Liput Honka vs JyPK-otteluun tästä!

Hongan avauskokoonpano:
#4 Matilda Korpela
#6 Maija Meronen (C)
#7 Melissa Ahlroos (77′ Milja Mitjonen)
#9 Laura Linnala (80′ Martta Orava)
#10 Alisa Mäkelä
#12 Venla Talvitie
#15 Veera Jääskä
#17 Sofie Sinisalo
#23 Ninni Karppinen (MV)
#30 Laura Sondore
#33 Queenie Xiang

Vaihdossa: #1 Veera Tammi (MV), #2 Liisi Juntunen, #3 Emma Suoranta, #5 Emma Sjöberg Pérez, #11 Tessa Tuomela, #19 Alina Haapaniemi, #28 Hertta Lammio

Back to top ↑