Etsi tältä sivustolta

Honka avasi liigakarsintasarjan voitolla

Julkaistu

Honka kohtasi Kansallisen Liigan karsintasarjan avausottelussa EBK:n Espoon paikallispelissä. Ottelun ainoaksi jääneen osuman viimeisteli keltamustille pilkulta Queenie Xiang ja näin pisteet lähtivät Hongan mukaan.

Avausjakso

Honka loi ottelun ensimmäisen maalitilanteen kun pelattiin kahdennettatoista minuuttia. Melissa Ahlroos katkoi syötön ja pelasi pallon Emilia Rautasolalle, joka lähti nousemaan vasemmalta. Rautasolan pallo maalille ei kuitenkaan tavoittanut Honka-pelaajia ja meni hieman maalin ohitse.

Viitisen minuuttia myöhemmin toisessa päässä EBK:n Sara Attola pääsi laukomaan boksin rajoilta kohti alakulmaa, mutta Ninni Karppinen torjui ilman sen suurempia vaikeuksia.

35. minuutilla Karla Kivimäki ja Hertta Lammio pelasivat pallon jälleen vasempaan laitaan Rautasolalle. Rautasola ohitti Olivia Schaumanin ja känsi oikealle jalalleen, mutta laukaus karkasi yli maalin.

Viisi minuuttia ennen taukovihellystä Ahlroos haki jälleen Rautasolaa syötöllään ja tämä pääsi EBK-puolustuksen taakse. Schauman kaatoi juoksutilanteessa Honka-laiturin aivan boksin rajoilla ja sai tilanteesta ulosajon. Hongan vapaapotku karkasi kuitenkin maalin ylitse.

Avausjakson lisäajalla Ahlroos taiteili vielä jalkansa vapaaksi boksissa ja laukoi, mutta kuti päätyi sivuverkkoon. Näin ollen tauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen jakso

Honka avasi toisen jakson vahvasti. Ahlroos oli jälleen rakentelijana ja tällä kertaa EBK-puolustukselta karkuun lähti Queenie Xiang. Xiangin pallosta takatolpalle ei kuitenkaan päässyt kukaan honkalainen jatkamaan pelivälinettä verkkoon saakka.

54. minuutilla tapahtui jälleen. Sofie Sinisalo ja Xiang riistivät pallon takaisin EBK-puolustukselta ja Xiang haki maalinedustalta keltamustia, mutta EBK sai tilanteen purettua.

Kahdeksan minuuttia myöhemmin maalihanat saatiin auki. Ahlroos vapautti Xiangin juoksuun ja EBK-puolustus joutui kaatamaan hyökkääjän. Pallo vietiin pilkulle, josta Xiang viimeisteli itse varmasti Hongan johto-osuman.

74. minuutilla EBK sai kamppailtua pallon itselleen boksin ulkopuolella. Karoliina Autio laukoi komealla puolivolleyllä, mutta Karppinen venytti vielä pelivälineen tielle.

Honka sai vielä ottelun loppuhetkillä muutaman tilaisuuden lisätä johtoaan, mutta Xiangin maali jäi lopulta ottelun ainokaiseksi. Hongalle näin ollen tärkeät kolme pistettä matkaan.

– Tasapainoinen esitys, joka toi meille ansaitut kolme pistettä. Halusimme tietoisesti olla pallollisessa vaiheessa hieman normaalia suoraviivaisempia ja siinä myös onnistuimme. Tämä tuotti meille lopulta rangaistuspotkun, josta Queenie pääsi tekemään voittomaalin. EBK on kauden aikana päästänyt vähän maaleja, mutta onnistuimme luomaan hyviä maalintekopaikkoja tänään riittävästi ja mielestäni lisäosumat eivät olisi olleet täysi vääryys. Samaan aikaan oli tiedossa, että EBK pyrkii etenemään suoraviivaisesti laitakaistoilta ja korkealla volyymillä keskittämään palloa meidän boksiin. Huippupaikoilta pystyimme pitämään heidät tänään poissa ja puolustimme koko joukkueena hyvin läpi ysikymppisen. Punaisen kortin myötä saimme paremmin kontrollin pelistä. Pelaajat toteuttivat ihailtavalla tavalla asioita, joita olimme painottaneet treeniviikolla. Saimme etukäteen yhden haastavimmista vierasotteluista näyttämään meidän näköiseltä ja olimme myös valmiita tekemään kaikkemme sen eteen, että tänään voitamme. Toki aina löytyy myös kehitettävää ja sen perässä olemme taas tiistaina, kun aloitamme valmistautumisen seuraavaan peliin, kommentoi ottelun jälkeen Hongan päävalmentaja Peetu Lepistö.

Honka on yhden pelatun kierroksen jälkeen Kansallisen Liigan karsintasarjassa kolmantena, tasapisteissä toisena olevan VIFK:n kanssa. Kausi jatkuu keltamustilla juurikin VIFK:ta vastaan, kun joukkueet kohtaavat Vaasan Lemonsoft Stadionilla sunnuntaina 16.8. klo 17.00 alkavassa ottelussa. Sen jälkeen vuorossa on kotipeli Leppävaaran stadionin nurmella. Honka saa vastaansa PK-35 Vantaan sunnuntaina 23.8. klo 18.30 alkavaan otteluun. Liput peliin tästä!

Hongan avauskokoonpano:
#4 Matilda Korpela
#6 Maija Meronen (C)
#7 Melissa Ahlroos
#9 Laura Linnala (60′ Milja Mitjonen)
#14 Emilia Rautasola (67′ Veera Jääskä)
#17 Sofie Sinisalo
#23 Ninni Karppinen (MV)
#25 Karla Kivimäki
#28 Hertta Lammio
#30 Laura Sondore
#33 Queenie Xiang

Vaihdossa: #1 Veera Tammi (MV), #3 Emma Suoranta, #5 Emma Sjöberg Pérez, #10 Alisa Mäkelä

Back to top