Honka lähtee hyvässä tilanteessa uuteen kauteen
Honka lähtee Kansallisen Ykkösen kauteen 2026 hyvästä tilanteesta. Kasassa on 27 pelaajasopimusta. Kausi käynnistyy jo huomenna lauantaina 14.3. klo 14.00, kun Laaksolahden tekonurmella vastaan asettuu PKKU. Liput otteluihin ja kausikortit tästä!
Joukkueesta löytyy niin viime kaudelta jatkavia runkopelaajia, kuin myös uusia nimiä. Seuran omista junioreista edustusjoukkueen mukaan on noussut tälle kaudelle kahdeksan uutta pelaajaa. Muista seuroista keltamustiin ovat liittyneet Ninni Karppinen, Emilia Rautasola, Hertta Lammio, Aleksandra Tanninen ja Martta Orava.
– Nuoressa joukkueessa (keski-ikä 18,8) on paljon potentiaalia. Voimme olla tyytyväisiä joukkueen rakenteeseen: jatkuvuutta, omavaraisuutta ja mielenkiintoisia vahvistuksia. Joukkue on harjoituskaudella esittänyt dynaamista ja vauhdikasta jalkapalloa. Vahvassa kehittymisen kulttuurissa on hyvä tehdä matkaa kohti tavoitteita, kommentoi erikoistumisvaiheen valmennuspäällikö Henri Kaasalainen.
– Odottavaiset fiilikset! Joukkueessa on tällä hetkellä todella hyvä ilmapiiri ja tietynlainen työnteon kulttuuri, jossa jokainen on sitoutunut yhteisiin tavoitteisiin. Pre-seasonia voidaan pitää onnistuneena. Sopivasti haasteita ja paljon yhteisiä kokemuksia. Joukkueella on kyky sopeutua muuttuviin tilanteisiin ja peli on mennyt viikko viikolta eteenpäin. Pelaajat sekä staff ovat valmiina lauantaina sarja-avaukseen! Tavoitteena aloittaa pitkä sarja heti positiivisella tuloksella, sanoo puolestaan päävalmentaja Peetu Lepistö.
Joukkueen sopimustilanne:
#1 Veera Tammi (MV)
#2 Liisi Juntunen
#4 Matilda Korpela
#5 Emma Sjöberg Pérez
#6 Maija Meronen
#7 Melissa Ahlroos
#9 Laura Linnala
#10 Alisa Mäkelä
#11 Tessa Tuomela
#12 Venla Talvitie
#13 Ada Eronen
#14 Emilia Rautasola
#15 Veera Jääskä
#16 Isabella Hakuli
#17 Sofie Sinisalo
#18 Jelena Todoshchenko
#19 Alina Haapaniemi
#20 Milja Mitjonen
#21 Aleksandra Tanninen
#22 Siiri Niemelä (MV)
#23 Ninni Karppinen (MV)
#24 Silja Seppänen
#25 Karla Kivimäki
#26 Nea Ikonen
#27 Martta Orava
#28 Hertta Lammio
#34 Venla Lamberg
