Etsi tältä sivustolta

Honka kohtaa sunnuntaina kauden toiseksi viimeisessä kotiottelussaan RoPS:n

Julkaistu

Honka pelaa sunnuntaina 28.9. Kansallisen Ykkösen kauden toiseksi viimeisen kotiottelunsa Tapiolan urheilupuiston nurmella, kun vastaan asettuu klo 13.00 alkavassa ottelussa RoPS. Liput matsiin tästä!

Honka lähtee otteluun huimassa, yhdentoista ottelun voittoputkessa. Viime kierroksella kaatui FC Lahti kotona huimin 9-1 lukemin. Melissa Ahlroos ja Jelena Todoshchenko osuivat kahdesti, sekä Milla Punsar, Laura Linnala, Venla Talvitie, Silja Seppänen ja Alina Haapaniemi kertaalleen. Punsar nousi samalla yhdeksään maaliin ja Hongan sisäisen maalipörssin kärkipaikalle. Linnalalla on kahdeksan maalia loppukauden lainasopimuksella KTP:ssa pelaavan Jasmin Leppiojan tapaan.

– Joukkueen pelaamisesta on tällä hetkellä todella hyvä fiilis! Vaikka jouduimme alempaan loppusarjaan, olemme jatkeneet jokapäiväistä työntekoa ja kehittyneet paljon joukkueena. Se on näkynyt vahvasti myös tuloksissa, sanoo maalivahti Viivi Pietilä.

Pietilä on pelannut Hongan maalilla tällä kaudella kolmetoista Kansallisen Ykkösen ottelua, joissa kuusi nollapeliä.

– Oma kausi on sujunut hyvin. Vastuun saaminen aikuisten peleissä ja kovatasoiset treenit ovat tärkeä asia kehittymisen kannalta. Haluan viimeisten pelien ajan jatkaa samaa ja antaa joukkueelle kaikkeni.

RoPS:n kausi on ollut vaikea. Se löytyy sarjan viimeiseltä sijalta ja suora putoaminen on jo varmaa. Ero toiseksi viimeisenä olevaan TPS:aan on viisitoista pistettä, kun jäljellä on Honka-ottelu mukaanlukien neljä ottelua.

Honka ja RoPS ovat kohdanneet kauden aikana kolmesti. Honka on voittanut otteluista jokaisen, mutta helpolla ne eivät ole tulleet. Honka voitti ensimmäisen kohtaamisen Tapiolassa 6-0, mutta sen jälkeiset ottelut ovat olleet myös numerollisesti tiukempia. Rovaniemellä on päädytty Hongan voittoihin loppulukemin 3-1 ja 1-0.

– Olemme voittaneet RoPS:in useamman kerran, mutta pelit eivät missään nimessä ole olleet helppoja meille. Tärkeintä on saada oma peli rullaamaan ja saada luotua vaarallisia hyökkäyksiä. Odotan sunnuntailta kovaa matsia, ja lähdemme ehdottomasti hakemaan voittoputkelle jatkoa!, Pietilä summaa.

Honka vs RoPS siis Tapiolan urheilupuiston nurmella sunnuntaina 28.9. klo 13.00. Lippukaupoille tästä!

Back to top