Honka kohtaa kotonaan PK-35:den keskiviikkona
Honka jatkaa pelejään Kansallisen Liigan haastajasarjassa jälleen huomenna keskiviikkona 2.10. Vastaan Tapiolan urheilupuiston kotinurmella asettuu PK-35. Ottelu käynnistyy klo 18.00 ja liput siihen pääset ostamaan tästä!
Honka otti tärkeän voiton viime ottelustaan, kun PKKU kaatui vieraskentällä 4-1. Milla Punsar ja Jelena Todoshchenko vastasivat Hongan maaleista, osuen molemmat kahteen kertaan. PKKU:n kavennusosuma syntyi lisäajalla ottelun viimeisestä tilanteesta.
– Viime peli oli hyvä onnistuminen meiltä. Olimme vahvoja kaikilla pelin osa-alueilla joten pääsemme nyt jatkamaan siitä, toteaa puolustaja Aura Nyholm.
Hongalla on edessään vielä neljä ottelua Kansallista Liigaa ja panokset ovat niissä kaikissa suuret. Sijoille 8-10 sijoittuneet joukkueet putoavat kauden päätteeksi Ykköseen. Honka on tällä hetkellä sijalla seitsemän, neljä pistettä edellä kahdeksantena olevaa Ilvestä. JyPK on pisteen Honkaa edellä ja keskiviikon vastustaja PK-35 tasapisteissä Ilveksen kanssa. Honka ja PK-35 ovat pelanneet yhden ottelun muita haastajasarjan joukkueita vähemmän. Ottelumäärät tasoittuvat siis huomisessa ottelussa.
Hongan kolme seuraavaa ottelua ovat kaikki kotiotteluita. PK-35:den jälkeen se kohtaa Ilveksen 6.10. ja JyPK:n 12.10. Kausi päättyy Myyrmäessä PK-35 Vantaan vieraana 18.10.
– On siistiä saada pelata nyt useampi peli kotona putkeen. Tietenkin pelaaminen on parasta omalla kotinurmella ja silloin, kun on omia kannattajia katsomossa, Nyholm sanoo.
Vastaan asettuva PK-35 on ollut Hongalle tällä kaudella vaikea vastustaja. Joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran kesäkuun alussa Tapiolan urheilupuistossa, jolloin vieraat hakivat Pia Tavin maalilla 1-0 voiton. Honka jäi ilman pisteitä myös vierasreissusta Pihlajamäkeen. Ilona Walta iski keltamustien ainoaksi jääneen osuman vapaapotkusta, mutta omasta verkosta pallo löytyi kahdesti. Nyt olisi siis myös tilaisuus revanssiin.
– Nyt on aika saada PK-35:destä täydet kolme pistettä. Jokainen joukkueesta tekee töitä sen eteen. Toteutamme samoja asioita kuin viime pelissä niin tulosta tulee, Nyholm summaa.
FC Honka vs PK-35 siis Tapiolan urheilupuiston nurmella huomenna keskiviikkona 2.10. klo 18.00 alkaen. Liput matsiin tästä!