Etsi tältä sivustolta

Jatkosarjan pelit käyntiin sunnuntaina!

Julkaistu

Hongan viimeinen rutistus tämän kauden Kansallisessa Liigassa käynnistyy huomenna sunnuntaina 29.9., kun keltamustat avaavat pelinsä alemmassa loppusarjassa. Vastassa vieraskentällä Hyrylän urheilupuistossa on PKKU klo 15.00.

Hongalla on edessään vielä viisi ottelua, ja panokset ovat suuret. Kansallisesta Liigasta putoavat kauden päätteeksi sijoille 8-10 sijoittuneet kolme joukkuetta. Honka on tällä hetkellä seitsemäntenä, pisteen edellä Ilvestä ja PK-35:ttä. Yläpuolelta löytyvät pisteen enemmän kerännyt JyPK ja seitsemän pistettä karussa oleva PK-35 Vantaa. Molemmat ovat tosin pelanneet yhden ottelun Honkaa enemmän.

Tietysti harmittaa, ettei kausi ole mennyt täysin tavoitteidemme mukaisesti, mutta sille ei mahda enää mitään. Emme turhaan voivottele, vaan keskittymisemme on täysin viidessä viimeisessä pelissä. Jokainen tulevista matseista on hirmuisen tärkeä ja halumme raapia kaikki mahdolliset pisteet itsellemme, sanoo keskikenttäpelaaja Armi Heikkilä.

Sunnuntain vastustajalle PKKU:lle kausi on myös ollut haastava. Se on kerännyt kolmen tasapelin myötä yhdeksästätoista ottelusta kolme pistettä. Yksi tasapeleistä tuli juuri Honkaa vastaan 1-1 lukemin Tapiolassa heinäkuussa. Pistetiliään joukkue on kartuttanut lisäksi kauden alussa pistejaoilla PK-35 Vantaata ja PK-35:ttä vastaan.

Joukkueiden kauden ensimmäisen kohtaamisen vei Honka, kun Ilona Wallan kaksi maalia ja Wilma Sjöholmin yksi osuma toivat 3-1 vierasvoiton.

Odotan sunnuntailta jälleen kerran kovaa taistelua. Tuloksellisesti pelit ovat olleet melko tasaisia PKKU:ta vastaan, mutta pallonhallinta on ollut selkeästi meillä. Haluamme sen puolesta siis jatkaa samaan malliin, mutta tärkeintä on kuitenkin saada pallo vastustajan verkkoon ja pitää oma maali puhtaana. Tapahtuu se sitten kauniilla tai ei niin kauniilla pelaamisella. Pelkällä pallonhallinnalla ei peliä voiteta, Heikkilä toteaa.

Honka kärsi viime ottelussan tiukan kamppailun jälkeen 2-1 tappion HJK:lle Suomen Cupin finaalissa.

Kyllä tappio kasvattaa aina voitonnälkää ja halua näyttää. Olemme puhuneet, että meillä on jäljellä vain finaalipelejä. Pelit ovat vähintään yhtä tärkeitä, ellei jopa tärkeämpiä kuin cupin finaali. Menemme siis sillä asenteella, että vain voitto kelpaa ja kaikki antavat kaikkensa kentällä, Heikkilä summaa.

PKKU vs FC Honka Hyrylän urheilupuistossa Tuusulassa sunnuntaina 29.9. klo 15.00. PKKU-ottelun jälkeen Honka pelaa kauden kolme viimeistä kotiotteluaan, kun se kohtaa Tapiolan urheilupuiston kotinurmella PK-35:den 2.10., Ilveksen 6.10. ja JyPK:n 12.10. Kausi päättyy vierasottelulla Myyrmäessä PK-35 Vantaata vastaan 18.10. Liput kotiotteluihin tästä!

Back to top