Saara Lappalainen vahvistaa jälleen Honkaa!
Keskikenttäpelaaja Saara Lappalainen palaa vahvistamaan keltamustia. 25-vuotias Lappalainen debytoi liigatasolla jo vuonna 2017 ja on pelannut yhteensä jo 126 liigaottelua, joissa on syntynyt myös neljä maalia.
– On kunnia saada laittaa Honka-paita päälle jo kahdeksanteen kauteen. Joukkue on muuttunut jonkun verran edelliskausista, mutta on hitsautunut nopeasti yhteen ja treeneissä on todella hyvä meininki. Odotankin innolla, että pääsen täysin jengiin mukaan. Myös Tapiolan nurmelle on aina etuoikeus palata pelaamaan. Joukkue on jo nyt osoittanut, että meistä on mihin vain, joten odotan innolla kovia otteluita sekä, että pääsemme täyteen potentiaaliin, Lapppalainen sanoo.
– On hienoa saada Saara takaisin joukkueen mukaan. Hän on ollut tärkeä pala Honkaa monia vuosia ja odotamme innolla hänen näkemistään jälleen Honka-paidassa. Saara tuo paljon laatua ja johtajuutta joukkueeseen ja on yksi lisäpalikka jo ennestään vahvalle keskikentällemme. Hän on erittäin tuttu pelaajillemme ja taustoillemme, ja eikä hänellä ole ongelmia sopeutua pelityyliimme. Tervetuloa takaisin Saara!, kommentoi päävalmentaja Omar Adlani.