Etsi tältä sivustolta

Veera Tammi edustusjoukkueen mukaan!

Julkaistu

Honka ja maalivahti Veera Tammi ovat tehneet kaksivuotisen sopimuksen. 17-vuotias Tammi siirtyi Honkaan kesken viime kauden Valtista ja pelasi keltamustien BSM-joukkueessa kuusi ottelua. Valtissa Tammi pelasi vuodesta 2020, jota ennen hän on edustanut KOPS:ea ja TiPS:iä. Tämän talven aikana vastuuta on tullut myös Hongan edustusjoukkueen maalilla harjoitusotteluissa. Tammi on ollut myös ikäluokkansa maajoukkueen mukana.

Odotan tulevaa kautta hyvillä fiiliksillä, on ollut ilo nousta naisten joukkueeseen. Ilmapiiri on mahtava ja uskon viihtyväni hyvin. Hongassa on laadukas arki, joka tukee hyvin niin omaa kehittymistäni, kuin koko joukkueenkin kehittymistä, Tammi kommentoi.

Veera siirtyi meille kesken viime kauden ja osoitti alusta lähtien korkeaa työmoraalia ja kykyä kehittyä. Harjoitusmääriä nostettiin ja Veera kehittyi merkittävästi jo viime kaudella. Palkintona tehdystä työstä Veera palasikin maajoukkueen mukaan loppuvuodesta. Tällä kaudella odottaa uusi haaste, kun oma osaaminen mitataan naisten liigaympäristössä. Veeralla on jo muutama naisten harjoituspeli alla ja kehittyminen jatkuu varmasti myös tällä kaudella, maalivahtivalmentaja Miika Salmi avaa.

Tällä hetkellä Hongassa pystytään tasaisesti nostamaan uusia nuori maalivahteja liigajoukkueen mukaan. Veera on tästä hyvä esimerkki ja seuraa Liisa Tuomen (2003) jalanjälkiä, joka on kahden viime kauden aikana vakiinnuttanut paikkansa edustusjoukkueessa. Lisää on seuraavina vuosina tulossa. Meillä on erinomaisia maalivahteja 07 ja 08-ikäluokissa ja osa heistä onkin jo harjoitellut edustuksen mukana, hän jatkaa.

Veera on kehittynyt hienosti harjoituksissamme. Hän on pelannut jo muutaman ottelun kanssamme ja sopeutunut nopeasti joukkueeseen ja pelitapaamme. Hänen asennettaan ja omistautumistaan on ollut hieno katsoa, hän on täysin sitoutunut kehittämään itseään joka päivä ja se myös näkyy niin harjoituksissa, kun peleissäkin. Odotan innolla työntekoa hänen kanssaan tällä kaudella ja sitä, että näen yhä lisää kehitystä, päävalmentaja Omar Adlani puolestaan kommentoi.

Back to top