Etsi tältä sivustolta

Senja Salo ja Honka jatkosopimukseen

Julkaistu

Honka ja puolustaja Senja Salo ovat solmineet jatkosopimuksen. Päättyneellä kaudella debyyttinsä Kansallisessa Liigassa tehnyt puolustaja lähtee nyt hakemaan vielä suurempaa roolia keltamustien takalinjoilla.

2002 syntynyt Salo debytoi liigatasolla 31.7. pelatussa KuPS-vierasottelussa. Avauskokoonpanossa hän oli ensimmäistä kertaa elokuun puolivälin TiPS-ottelussa ja pelasi kyseisessä pelissä täydet yhdeksänkymmentä minuuttia. Yhteensä Salo kellotti kaudella 2021 Kansallisessa Liigassa minuutteja kuudessa ottelussa 302. Lisäksi hän pelasi kahdessa ottelussa Ykkösessä PKKU:n paidassa, sekä yhden pelin FC Honka/2:ssa Kakkosessa.

Salo on pelannut Hongassa vuodesta 2016. Kaudella 2020 hän toimi BSM-hopeaa voittaneen joukkueen kapteenina.

Hongassa jatkaminen tuntui minulle luontevalta ratkaisulta. Viihdyn joukkueessa todella hyvin tavoitteellisten pelaajien ryhmässä. Tapiolassa on mainiot puitteet laadukkaaseen harjoitteluun ja meillä on myös erittäin osaava valmennustiimi. Tulevan kauden tavoitteena on mennä kokonaisvaltaisesti eteenpäin pelaajana ja auttaa omalla panoksellani joukkuetta menestymään, Salo kommentoi.

Senja tulee astumaan isompaan rooliin ensi kaudella ja hänellä on paljon potentiaalia parantaa pelaamistaan. Hän ilmaisi varhain halunsa jäädä Honkaan ja myös se oli minulle erittäin tärkeää. Hän on pitkä ja fyysinen keskuspuolustaja, joka on loistava puolustamaan eteenpäin ja 1v1-tilanteissa, sekä hallitseva pääpalloissa. Panostamme tällä kaudella paljon fyysiseen puoleen ja jo nyt vahvasta fyysisyydestään ​​huolimatta Senjalla on paljon lisää tilaa kasvaa ja kehittyä, mikä on positiivinen merkki, sanoo päävalmentaja Omar Adlani.

Back to top