Etsi tältä sivustolta

Honka upean nousun kautta voittoon

Julkaistu

FC Honka tarjoili Jyväskylässä JyPK:n vieraana kenties koko kauden upeimman nousun. Keltamustat olivat jo 0-3 tappiolla, mutta nappasivat 4-3 voiton ja täyden pistepotin mukaan Tapiolaan.

Avausjakso

Ottelun alku oli Hongalle vaikea. Marika Ritvanen vei JyPK:n johtoon pilkulta jo yhdeksännellä peliminuutilla. Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Henna Honkanen karkasi läpiajoon ja viimeisteli lukemiksi 2-0.

Honka oli lähellä kavennusta ottelun 18. minuutilla. JyPK-vahti Pauliina Tähtisen vastaantulo esti kuitenkin Dana Leskisen maalintekoaikeet.

JyPK onnistui maalinteossa kolmannen kerran 24. minuutilla, kun Niia Salminen pääsi laukomaan lähietäisyydeltä pallon verkkoon.

Honka sai kavennusmaalin aikaan puolen tunnin pelin kohdalla. Tiia Savolainen pelasi oikealla laidalla vahvasti ja löysi maalin edustalta Aino Vuorisen, joka laukoi Hongan kahden maalin päähän. Tauolle siirryttiin lukemissa 3-1.

Toinen jakso

Toinen nelivitonen oli täyttä Hongan näytöstä. Maalin päähän joukkue tuli 53. minuutilla. Nana Yang lähetti vapaapotkun boksiin ja Wilma Spetsin upea pusku upposi vastustamattomasti verkkoon.

Viitisen minuuttia myöhemmin Jasmin Leppiojan laukaus viuhui vain hieman JyPK-maalin ylitse.

Honka tuli tasoihin 72. minuutilla. Tarjoilijana toimi jälleen vasemmalla jalallaan Nana Yang, joka nosti pallon millintarkalla keskityksellä maalin edustalle vapaaksi jääneelle Dana Leskiselle. Leskinen siirsi pallon ohi Tähtisen ja lukemiksi 3-3.

Honka ei tasapeliin tyytynyt. Muutamaa minuuttia myöhemmin Savolaisen keskityspallo tuli Vuoriselle, joka laukoi tarkalla vedolla Hongan johtoon.

Enempää maaleja ottelussa ei muutamista paikoista huolimatta nähty, joten Honka otti uskomattoman nousun jälkeen täyden pistepotin mukaansa Espooseen.

– Päällimmäisenä pelistä on mielessä tottakai voitto! Ensimmäinen puoliaika oli meille todella vaikea, jonka näki myös tulostaulusta. Puoliajalla keräsimme kuitenkin fiilistä ja päätimme lähteä tyhjältä pöydältä uudelle puoliajalle. Ja sehän kannatti, koska toinen puoliaika oli kokonaan meidän. Nautimme aidosti pelaamisesta ja olimme todellakin joukkue isolla J:llä! Jälkeenpäin siis hyvä fiilis, mutta tietysti parannettavaa jää, kommentoi kaksi maalia iskenyt Aino Vuorinen ottelun jälkeen.

Honka nousi voitolla Kansallisen Liigan sarjataulukossa viidenneksi, tasapisteisiin PK-35:den kanssa. Seuraavalla kierroksella Honka kohtaakin juuri PK-35:den vieraissa Pihlajamäen MagneCit Areenalla. Ottelu pelataan lauantaina 10.10 kello 14.00 alkaen.

Hongan seuraava kotiottelu on vuorossa perjantaina 16.10. Silloin Tapiolan urheilupuistossa kello 18.30 alkavassa ottelussa vastaan asettuu HJK. Tervetuloa!

Hongan kokoonpano:
#8 Aino Vuorinen
#9 Jasmin Leppioja (83′ Vilma Hakala)
#12 Pauiina Nuora (MV)
#14 Wilma Spets (90′ Saara Lappalainen)
#15 Inka Kaivola
#17 Tiia Savolainen (87′ Venla Orkamo)
#19 Rebecca Kindstedt (46′ Tia Painilainen)
#21 Katarina Naumanen
#28 Eevi Sutela (46′ Milla Punsar)
#32 Dana Leskinen
#88 Nana Yang

Vaihdossa: #6 Heini Toivonen, #22 Senja Koskinen

Back to top