Koppi

Minua on monesti pyydetty kertomaan tästä kaudesta. Voisin kirjoittaa paljon siitä miten, miten ja miksi harjoittelimme, miten uskoimme itseemme. Voisin kirjoittaa vaikka mistä, mutta jotta asia olisi niin kuin asian teimme, kaikkien pitäis kertoa siitä.

Pukukoppi on yksi ylpeyden aihemme ja tukikohtamme. Se on symboli. Itsekunnostettu, uudelleen rakennettu ja maalattu. Se kuvastaa toimintaamme. Jos jokin asia voidaan tehdä tai tehdä uudelleen, se tehdään. Se tehdään kaikkien osaamisella.

Koppi on jotain mitä vaalimme, se on kuin toinen koti. Siellä on helppo olla. Kopissa otetaan iloisesti vastaan ja siellä on aina ystäviä. Siellä toivotaan onnistumisia ja hyvää. Siellä on muistoja. Kopissa olet turvassa. Pakenemme arkea sinne. Sisään astuessa sitä ikään kuin imee kaiken yhdessä koetun sisäänsä tunteena ja tuntee olevansa osa jotain suurempaa.

Vaikka emme usko taikapölyyn, kopissa sitä tuntuu olevan. Värit, tuoksut, fläppi, lehtileikkeet ja tunnelma. Oma istumapaikka juuri sinua varten. Olet siis tärkeä. Kopissa selvitetään asiat. Siellä on paljon yhdessä koettua historiaa. Kopissa on koettu ja jaettu laaja tunteiden skaala – yhdessä. Se on ollut turvallinen paikka kokea. Kukaan ei ole sinua leimannut, iskenyt maahan tai käyttänyt hyväksi heikkoa hetkeä. Päin vastoin, nostettu, kannustettu ja autettu. Ilot jaetaan ja osallistutaan toisen iloon.

Kun seisoo yksin kopissa, on vain rauhallinen nykyhetki ja odotus vielä hienommista kokemuksista. Miten kopista tuli tällainen paikka?

Heitän haasteen kapteeneille. Onko tämä totta?

-Luciano