Etsi tältä sivustolta

Ulkomaanreissuilta palannut kaksikko valmiina kauteen

Julkaistu

FC Hongan väreissä nähdään alkavalla kaudella kaksi paluumuuttajaa, kun Kaisa Ranki ja Katja Hakala palaavat joukkueen vahvuuteen. Kaisa nähtiin Hongan väreissä viimeksi kaudella 2014 ja Katja puolestaan pari vuotta sitten kaudella 2015.

Kaisa Ranki

Kaisa pelasi viimeisen täyden kautensa Hongassa kaudella 2012, jonka jälkeen tie vei Ruotsiin Umeå Södran ja Mallbackens IF:n joukkueisiin. Kaudelle 2014 Kaisa teki lyhyen paluun Honkaan ja ehti pelata 6 liigaottelua. Nyt oikealla laidalla sekä hyökkäävässä, että puolustavassa roolissa pelaava Ranki on jälleen aloittamassa täyttä kautta Hongan riveissä. Kaikkiaan Kaisalle on liigauralla kertynyt 105 ottelua ja näissä 34 maalia.

Muutama vuosi Ruotsissa ja nyt takaisin. Kaisalla näyttää olevan kova rutiini taustalla. Hän on harjoitellut aikaisemmin kestävyyslajeja, joten hän pystyy olemaan harjoittelussa ja tavoitteissaan hyvin päämäärätietoinen. Kaisa tuo joukkueeseemme ennen kaikkea kokemusta, sekä vahvaa työmoraalia ja asennetta.  Pelaajana hän pystyy pelaamaan vahvasti ylös- ja alaspäin ja olemaan näin ollen hyödyllinen pelaaja niin hyökkäyksissä kuin puolustussuuntaankin.

Luciano Posillipo, päävalmentaja

Muutaman Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen oli mukava tulla takaisin Espooseen tuttuun ympäristöön. Hongalla on tänäkin vuonna laadukas joukkue sekä taustat, myös harjoitteluolosuhteet ovat erinomaiset, joten päätös oli helppo.

Haluan kehittyä vielä pelaajana ja Hongassa tähän on hyvä mahdollisuus. Tavoitteena on pelata tasainen kausi ja olla auttamassa joukkuetta voittamaan pelejä sekä jahtaamaan mestaruutta. Odotan kaudelta kovia pelejä sekä menestystä joukkueelta.

Kaisa Ranki, puolustaja

Kaisan tilastot naisten liigan otteluista:

VuosiJoukkueOttelutPelatut minuutitKeltainen korttiPunainen korttiMaalit
2007Ilves10219000
2008Ilves16299001
2009PuiU211772105
2010HJS
2011Honka2519550013
2012Honka2723630011
2013Umeå Sörda FF/SWE
2014Mallbackens IF/SWE, Honka6540104
2015NJS
2016NJS
Yhteensä10571482034
honka-aland-y-5742

Katja Hakala

Kirkkonummelaisen ACK:n kasvatti Katja Hakala siirtyi Honkaan jo kaudella 2011. Ensimmäiset liigaminuutit kertyivät tilille kaudella 2015, ja viime kausi kului Oxfordin joukkueen väreissä Englannissa. Vasemman puolustajan tontilla useimminten nähty Katja on urallaan ehtinyt pelata Naisten Liiga viiden ottelun verran.

Katja on mielenkiintoinen pelaaja siinä mielessä, että viimeksi Hongassa ollessaan hän oli hyvin kovaluinen puolustaja. On ollu erittäin mielenkiintoista nähdä mitä hänestä on tullut Englannissa pelaamisen jälkeen. Suomen kentät vaikuttivat aluksi varmasti höyhensarjalta. Puolustajan tehtävä on puolustaa, mutta sen lisäksi hän on ottanut kehitysaskelia hyökkäyssuuntaan paljon. Tänä vuonna hän vaikuttaa paljon vakaammalta ja rutinoituneemmalta pelaajalta kuin Englantiin lähtiessään.

Luciano Posillipo, päävalmentaja

Pelasin viime kauden Englannissa maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla (WSL2) Oxford Unitedin paidassa. Kausi oli erittäin vaiherikas ja opin vuoden aikana paljon uutta niin jalkapallosta, maan kulttuurista ja kuin itsestänikin. Jalkapallo Englannissa on suoraviivaisempaa ja fyysisempää, mutta esim. taktinen osaaminen on mielestäni Suomea jäljessä. Katsojamäärät ja fanikulttuuri siellä oli kadehdittavalla tasolla, etenkin kun pelattiin suurseuroja kuten Arsenalia, Evertonia tai Aston Villaa vastaan.

Nyt on kuitenkin kiva palata takaisin Hongan riveihin ja odotankin tulevaa kautta innolla. Meillä on monipuolinen ryhmä ja uskon, että Honka pääsee tänäkin vuonna taistelemaan mitalisijoista. Itse pyrin tuomaan Englannissa opittua kovuutta ja taistelutahtoa kentälle ja auttamaan joukkuettani saavuttamaan se kirkkain mitali.

Katja Hakala, puolustaja

Katjan tilastot naisten liigan otteluista:

VuosiJoukkueOttelutPelatut minuutitKeltainen korttiPunainen korttiMaalit
2008ACK
2009ACK
2010ACK
2011Honka
2012Honka
2013Honka00000
2014Honka00000
2015Honka, Honka/25353000
2016Oxford/ENG
Yhteensä5353000
Back to top