Etsi tältä sivustolta

Honka matkaa keskiviikkona Tikkurilaan TiPS:n vieraaksi

Julkaistu

Kansallisen Liigan kausi 2020 jatkuu Hongan osalta ylihuomenna keskiviikkona 17.6. Keltamustat matkaavat naapurikaupunkiin Vantaalle TiPS:n vieraaksi. Ottelu käynnistyy Tikkurilan urheilupuistossa kello 19.00.

Honka avasi kautensa viime lauantaina Ilvestä vastaan. Espoolaiset hallitsivat ottelua, mutta loppulukemiksi kirjattiin pistejako numeroin 1-1. Hongan kauden avausmaalin iski Vilma Hakala ottelun loppuminuuteilla.

Puolustaja Tia Painilainen oli suurilta osin tyytyväinen joukkueen peliin avausottelussa, mutta löysi esityksestä myös parannettavaa.

– Pelistä jäi sikäli ihan hyvä fiilis, että onnistuimme monessakin asiassa, vaikka emme ole päässeet joukkueena harjoittelemaan vielä kuin vain muutaman viikon. Tottakai jäi myös paljon nälkää, kun emme saaneet voittoa. Sitä lähdetään hakemaan TiPS:iä vastaan, hän kommentoi.

Myös TiPS:n kausi käynnistyi pistejaolla. Tikkurilalaiset vierailivat Ahvenanmaalla Åland Unitedin vieraana, ja lopputulokseksi kirjattiin maaliton 0-0 tasapeli.

Viime kaudella neljänneksi sijoittunut TiPS vahtoi valmentajaa viime kaudesta, kun Pauliina Miettinen korvasi Petteri Kaijasillan. Joukkue on pysynyt miltei samana. Vahvistuksia ovat mm. TPS:stä saapunut hyökkääjä Annika Haanpää, sekä PK-35 Helsinkiä viime kaudella edustanut Anna Nurmi.

– Tulossa on varmasti kova ottelu. Vaikka matka ei olekaan pitkä, pelaamme kuitenkin vieraskentällä. Molemmat joukkueet haluavat varmasti saada keskiviikkona kauden ensimmäisen voittonsa. Meidän täytyy kamppailla täysillä loppuun saakka, mikäli haluamme ottaa kolme pistettä mukaamme, Painilainen ennakoi.

TiPS-ottelun jälkeen peleissä on pieni tauko. Kausi jatkuu jälleen juhannuksen jälkeen kotiottelulla lauantaina 27.6. Silloin Tapiolan urheilupuistoon saapuu vieraaksi PK-35 Vantaa ja ottelu käynnistyy kello 16.00. Tervetuloa silloin paikan päälle kannustamaan Honka voittoon!

Back to top