Lauantaina kotinurmella vastassa ONS!
Honka jatkaa matkaansa Kansallisessa Ykkösessä huomenna lauantaina 10.5. Keltamustat pääsevät ensimmäistä kertaa tällä kaudella pelaamaan Tapiolan urheilupuiston aina samettiselle nurmelle. Vastaan klo 13.00 alkavassa ottelussa asettuu ONS. Viikonlopun äitienpäivän kunniaksi kaikilla naisilla on otteluun vapaa pääsy. Liput muuten peliin tästä! Mikäli et pääse paikalle, näkyy ottelu suorana myös LiukutaklausTV:n kautta!
Honka kärsi viime kierroksella 4-1 tappion Kotkassa KTP:n vieraana. Keltamustien ainoasta osumasta vastasi toisella jaksolla Tessa Tuomela.
Ennen tänään perjantaina alkavaa kierrosta Honka on sarjassa sijalla kahdeksan, kerättyään yhdellä voitolla, yhdellä tappiolla ja kahdella tasapelillä viisi pistettä. Kausi ei ole tuloksellisesti alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta tasaisessa sarjassa erot ovat pieniä.
Hongan kuudesta tehdystä maalista kahdesta on vastannut Jelena Todoshchenko. Tuomelan lisäksi yksi maali löytyy Jasmin Leppiojalta, Laura Linnalalta ja Venla Talvitieltä.
Kaksi ensimmäistä kotiotteluaan Honka pelasi Tapiolan urheilupuiston ykköstekonurmella. Nyt edessä on odotettu stadionin nurmen korkkaus.
– Tuntuu siistiltä päästä korkkaamaan kotikentän nurmi tälle kaudelle kotiyleisön edessä ONS:ia vastaan. Haluamme pitää intensiteetin korkealla ja varmistaa, että perusasiat tehdään kunnolla. Viime pelit ovat olleet opettavaisia kokemuksia, ja uskon, että pystymme yhdessä joukkueena kääntämään suunnan takaisin voittojen tielle, sanoo puolustaja Sofie Sinisalo.
Lauantain vastustaja ONS löytyy sarjasta sijalta kaksi. Se on pelannut viisi ottelua, eli yhden Honkaa enemmän, joista saldona on yhdeksän pistettä. Avauskierroksella tulleen TPS-tappion jälkeen oululaiset kaatoivat RoPS:n ja PKKU:n. Sen jälkeen koitti niukka 2-1 tappio Ilvekselle, mutta viime kierroksella tuli jälleen täysi pistepotti HJK Akatemian kaatuessa niin ikään 2-1.
ONS:n maalipörssin kärkipaikkaa pitää kolme maalia viimeistellyt Emilia Oksanen. Viivi Niemelä on tehnyt kaksi maalia ja muut viisi osumaa jakautuvat viidelle eri pelaajalle.
FC Honka vs ONS siis Tapiolan urheilupuiston nurmella lauantaina 10.5. klo 13.00. Viikonlopun äitienpäivän kunniaksi kaikilla naisilla on otteluun vapaa pääsy. Muuten lippuja pääset ostamaan tästä! Tervetuloa!
Mikäli et pääse paikalle, näkyy ottelu suorana myös LiukutaklausTV:n kautta!