Etsi tältä sivustolta

Hongalle niukka tappio Lahdesta

Julkaistu

Honka matkasi jatkamaan kauttaan Lahteen. Laura Linnala vei Hongan avausjaksolla johtoon, mutta FC Lahti käänsi ottelun 2-1 voitokseen toisella jaksolla.

Avausjakso

Honka aloitti ottelun hyvin ja loi ensimmäisen maalipaikan kahdeksannella peliminuutilla. Milla Punsar keskitti matalana ja Iida Kainulainen pääsi kokeilemaan, mutta Ella Pesonen sai vielä blokattua laukauksen.

Alkuvaiheiden jälkeen peli tasaantui selvästi, eikä kumpikaan joukkue saanut siitä selvää otetta. Honka avasi kuitenkin maalinteon 29. minuutilla. Sofie Sinisalo syötti ja nokikkain Lahti-vahti Veera Ansalahden kanssa päässyt Laura Linnala viimeisteli varmasti johto-osuman.

Lisämaaleja ei ensimmäisen nelivitosen aikana nähty ja tauolle mentiin Hongan 1-0 vierasjohdossa.

Toinen jakso

Honka loi hienon hyökkäyksen myötä heti toisen jakson alussa hyvän paikan, mutta Linnalan laukaus karkasi yli maalin.

Lähes heti seuraavasta tilanteesta kotijoukkue tuli tasoihin. Viivi Moilasen syöttö vapautti Queenie Xiangin Honka-puolustuksen läpi ja hyökkääjä nosti pallon verkkoon.

Lahti nousi johtoon 62. minuutilla. Honka ei saanut pureuttua kunnolla aiempaa tilannetta ja pallo ajautui Minttu Aaltoselle, joka viimeisteli 2-1 osuman.

Honka oli vielä aivan loppuhetkillä lähellä tasoitusta. Matilda Korpelan pusku kolahti kuitenkin ylärimaan ja pisteet jäivät lopulta Lahteen.

– Aloitimme kohtuullisen hyvin pelin, teimme hienohkon maalin ja vaikka emme saaneet peliä rullaamaan haluamallamme tavalla sekä rytmillä, se oli riittävästi kontrollissa ensimmäisellä jaksolla. Toisella jaksolla saimme vähän kylmää vettä niskaan ja emme siitä toipuneet takaisin. Vastustajalle kaikki kunnia – he olivat tänään meitä kärsivällisempiä, päävalmentaja Iiro Mäkinen totesi ottelun jälkeen.

– Pelissä oli osa-alueita joissa vastustaja yllätti meidät. Esimerkiksi Lahden avauspelaaminen oli täysin erilaista kuin yhdessäkään aikaisemmassa pelissä ja emme saaneet prässiä toimimaan kuin vain hetkittäin. Loimme pelissä riittävän laadukkaat paikat, mutta muutama heikko hetki molemmissa päissä kenttää maksoi tänään pisteet. Juuri ennen tasoitusta olimme erittäin lähellä siirtyä 2-0 johtoon ja seuraavasta tilanteesta pallo oli omassa maalissa, hän jatkaa.

Honka on kerännyt kuudesta ensimmäisestä ottelustaan kahdeksan pistettä. Erittäin tasiasessa sarjassa se oikeuttaa tällä hetkellä sijaan kahdeksan, joka ei luonnollisesti tyydytä.

– Emme ole saaneet kauteen sellaista starttia minkä halusimme, mutta niin elämään kuin jalkapalloonkin kuuluvat vastoinkäymiset ja vaikeat hetket. Nyt olemme niiden kanssa tekemisissä ja yhdessä niistä myös selviämme, Mäkinen päättää.

Hongan kausi jatkuu kahdella kotiottelulla Tapiolan urheilupuiston nurmella. Sunnuntaina 25.5. klo 14.00 vastassa on TPS ja torstaina 29.5. klo 13.00 RoPS. Liput otteluihin tästä! Nyt myynnissä on myös perhelippu! Lippu maksaa 20 euroa ja siihen sisältyy kaksi aikuista ja kaksi lasta.

Hongan avauskokoonpano:
#1 Veera Tammi (MV)
#3 Elli Welling
#4 Matilda Korpela
#6 Maija Meronen (61′ Wilma Spets)
#8 Iida Kainulainen (27′ Eela Oljemark)
#9 Laura Linnala
#12 Venla Talvitie
#15 Veera Jääskä (86′ Sanni Kaukonen)
#17 Sofie Sinisalo (46′ Sara Kuusimäki)
#77 Milla Punsar (61′ Jasmin Leppioja)
#79 Alina Haapaniemi

Vaihdossa: #11 Tessa Tuomela, #19 Nelli Miettinen, #22 Netta Peippo, #23 Viivi Pietilä (MV)

Back to top