Etsi tältä sivustolta

Honka matkaa ONS:n vieraaksi

Julkaistu

Hongan kausi Naisten Liigassa jatkuu huomenna lauantaina 8.6., kun joukkue matkaa Ouluun ONS:n vieraaksi. Ottelu pelataan Castrenin tekonurmella kello 14.00 alkaen. Ottelu on keltamustien viimeinen ennen pitkää taukoa, sillä seuraava kamppailu on edessä vasta 5.7.

Honka lähtee otteluun liigan toiselta sijalta, kymmenen pistettä ottelun enemmän pelanneen sarjakärki HJK:n perästä. Kärkikamppailussa jokainen piste on siis tärkeä. Honka pääsee lähtemään otteluun hyvistä lähtökohdista, sillä keltamustat eivät ole hävinneet peräti kuuteen otteluun. Viimeksi pisteet tasattiin KuPS:ia vastaan luvuin 1-1. Viisi maalia tällä kaudella iskenyt Riikka Hannula löytyy Naisten Liigan maalipörssin jaetulta kolmannelta sijalta. Inka Kaivolalla, Aino Vuorisella ja Milla Punsarilla on kasassa kolme osumaa, ja KuPS:ia vastaan osuneella Dana Leskisellä yksi.

Huomionarvoista on myös Hongan puolustuksen toimivuus. Omaan verkkoon pallo on uponnut vain seitsemän kertaa, joka on vähiten koko sarjassa.

-Olemme valmistautuneet hyvin koko viikon ja treeneissä kaikilla on ollut hyvä keskittyminen siihen, että saamme haettua Oulusta kolme pistettä, kommentoi puolustaja Tia Painilainen.

Myös valmentaja Timo Lumivaara kertoo valmistautumisen sujuneen hyvin.

-Alkuviikosta treenasimme normaalia kovemmin, kun helatorstaina annoimme pelaajille pidemmän vapaan. Viimeistelytreenit sujuivat eilen hyvin ja pääsemme matkaan iskukykyisellä joukkueella.

Lauantain kotijoukkue ONS löytyy sarjataulukon toisesta päästä, yhdeksänneltä sijalta. Vain kaksi voittoa koko kaudella napanneet oululaiset ovat hävinneet neljä viimeisintä otteluaan. Honka ei kuitenkaan lähde aliarvioimaan tulevaa vastustajaa.

-Haastava vieraspeli edessä, toki pitkän matkankin vuoksi. Pelaajille on kuitenkin painotettu sitä valmistautumisen suhteen. Olemme valmiita pohjoisen ryöstöretkelle, Lumivaara päättää.

Honka ja ONS kohtasivat Tapiolassa sarjan toisella kierroksella. Silloin pisteet jäivät Espooseen luvuin 2-1. Hongan molemmat maalit laukoi Aino Vuorinen.

Historian aikana joukkueet ovat kohdanneet neljätoista kertaa. Honka on ollut otteluissa niskan päällä, sillä voittoja on keltamustilla kolmetoista. Kerran on päädytty pistejakoon.

ONS-ottelun jälkeen edessä on tosiaan pitkä tauko. Hongan kausi jatkuu vasta 5.7. kotiottelulla TiPS:ia vastaan. Ottelu käynnistyy Tapiolan urheilupuiston nurmella kello 18.00.

 

Back to top