Otteluraportti

TiPS Tikkurilassa Honkaa vahvempi

Tasapeleillä kautensa aloittaneet Honka ja TiPS kohtasivat helteisessä Tikkurilan urheilupuistossa. Kotijoukkue oli melko tasaisessa ottelussa tällä kertaa espoolaisia vahvempi, ja pisteet jäivät Tikkurilaan lukemin 3-1.

Avausjakso

TiPS tuli ensiminuuteilla vahvasti, ja Hongalla oli vaikeuksia saada peliään käyntiin.

Ensimmäisen paikkansa Honka sai luotua pelin 21. minuutilla. Riikka Hannula riisti pallon TiPS-puolustukselta ja pelasi sen maalille, mutta lopulta tilanne päätyi kulmapotkuun.

TiPS teki ottelun avausmaalin 34. minuutilla. Kotijoukkue riisti pallon keskialueella, ja Roosa Ariyo viimeisteli johtomaalin.

Hieman yli viisi minuuttia myöhemmin TiPS pääsi lisäämään johtonsa kahteen, ja vain hetkeä myöhemmin Ariyo iski illan toisellaan lukemiksi 3-0. Näissä lukemissa mentiin myös tauolle.

Toinen jakso

Honka tuli toisella jaksolle sisuuntuneena ja sai peliä enemmän kontrolliinsa. 51. minuutilla Aino Nurmi ja Dana Leskinen rakensivat vasemmalta laidalta tilanteen, mutta TiPS-vahti Riina Isokääntä piti maalinsa puhtaana.

Kun 65 minuuttia oli kellossa, Leskinen pelasi pallon rangaistusalueen rajoille Saara Lappalaiselle, jonka laukaksen Isokääntä onnistui vaivoin torjumaan.

Honka tuli maalin päähän varsinaisen peliajan loppuhetkillä. Heini Toivosen kaaripallo löysi boksista Milla Punsarin, joka laukoi tilanteeksi 3-1.

Enempää osumia ei ottelussa kuitenkaan nähty, ja Honka jäi ilman sarjapisteitä.

Honkaan täksi kaudeksi saapunut Heini Toivonen pelasi ensimmäiset liigaminuuttinsa pitkän loukkaantumisen jälkeen. Puolustaja harmitteli tappiota, mutta uskoo, että Honka tulee seuraavaan otteluun entistäkin vahvempana.

–Tappio tottakai harmittaa mielettömästi. Joukkueen pelaamisessa on paljon hyvää, mutta myös kehittämistä. Tahtotila joukkueessa on kuitenkin niin rautainen, että siitä ei jää mikään kiinni. Nyt vaan yhdessä töitä, niin täältä tullaan vielä!, Toivonen kommentoi.

–Honkadebyytistä jäi sekä hyvät että huonot fiilikset. Ketuttaa hävitä, mutta oli iso helpotus päästä takaisin liigakentille vuoden kuntoutumisen jälkeen, Toivonen päätti.

Hongan kausi jatkuu juhannuksen jälkeen, kun lauantaina 27.6. vieraaksi Tapiolan urheilupuistoon saapuu PK-35 Vantaa. Ottelu alkaa kello 16.00 ja siihen on maksuton sisäänpääsy. Tervetuloa kannustamaan Honka kauden avausvoittoon!

Hongan kokoonpano:

#5 Tia Painilainen (46′ Heini Toivonen)
#7 Saara Lappalainen
#10 Riikka Hannula (80′ Iida Pesonen)
#12 Pauliina Nuora (MV)
#15 Inka Kaivola
#16 Vilma Hakala (46′ Wilma Spets)
#19 Rebecca Kindstedt (75′ Henna Tenkanen)
#28 Eevi Sutela (46′ Aino Nurmi)
#32 Dana Leskinen
#77 Milla Punsar
#88 Nana Yang

Vaihdossa: #9 Jasmin Leppioja, #22 Senja Koskinen (MV)

Yhteistyössä