Kansallinen Liiga, Otteluraportti

TiPS niukasti Honkaa parempi

FC Honka ja TiPS kohtasivat Tapiolan urheilupuiston sunnuntai-illassa yläloppusarjan toisella kierroksella. Kentällä nähtiin tasainen taisto, jonka lopuksi vierasjoukkue vei kuitenkin maalin erolla pisteet mukaansa Tikkurilaan.

Avausjakso

Ottelun ensimmäinen vartti mentiin tasaisissa merkeissä, ilman tilanteita kumpaankaan päähän. Sen jälkeen alkoi kuitenkin tapahtua. Ensin Tia Hälinen oli karata maalintekoon, mutta Pauliina Nuora tuli vahvasti maaliltaan vastaan ja Honka selvitti lopulta tilanteen.

Kotijoukkue iski avausmaalin 18. peliminuutilla. Inka Kaivola lähetti vapaapotkun maalille ja Rebecca Kindstedt ohjasi sen sisään.

Muutamaa minuuttia myöhemmin TiPS:n tasoitus oli lähellä. Pallo jäi kulmapotkun jälkeen pyörimään Hongan maalille ja Jenna Topra laukoi, mutta Nuora nappasi hyvällä torjunnalla pallon syliinsä.

21. minuutilla Honka rakensi hyvän hyökkäyksen, jonka päätteeksi Jasmin Leppioja levitti pelivälineen oikealta nousua tehneelle Eveliina Parikalle. Elsa Sulku torjui kuitenkin Parikan laukauksen ja lukemat säilyivät muuttumattomina.

Viisi minuuttia myöhemmin Parikka oli kulmapotkun jälkitilanteessa keskittäjän roolissa. Pallo tuli takatolpalla odotelleelle Noora Juuselalle, mutta hyökkääjän yritys jäi sivuverkkoon.

TiPS sai pallon maaliin vielä minuutti ennen taukovihellystä, mutta tilanteessa oli tapahtunut rike ja maalia ei hyväksytty. Näin tauolle siirryttiin Hongan 1-0 kotijohdossa.

Toinen jakso

Honka suoritti tauolla yhden vaihdon, kun Julia Schalin korvasi kentällä Ada Erosen.

Viisi minuuttia toista nelivitosta oli pelattu, kun Parikan kulmapotku tuli boksin rajoille Jasmin Leppiojalle. TiPS-puolustus kuitenkin blokkasi Leppiojan kudin ja käynnisti nopean vastahyökkäyksen, joka kuitenkin päättyi yli maalin suuntautuneeseen laukaukseen.

Emmi Siren sai jalkansa vapaaksi 69. minuutilla, mutta Nuora oli jälleen pallon tiellä.

TiPS onnistui tulemaan tasoihin lopulta Hongan kannalta epäonnekkaalla tavalla, kun pelattiin ottelun 75. minuuttia. Kulmapotku tuli Hongan maalille ja kimposi lopulta Hongan omista pelaajista verkkoon.

Ottelun ratkaisumaali nähtiin kymmenisen minuuttia myöhemmin. Honka purki vapaapotkutilanteen, mutta pallo tuli Oona Sirenille, joka laukoi sen tarkasti maalin alakulmaan ja vei vieraat johtoon.

Lisämaaleja ei Tapiolan illassa nähty, joten pisteet matkasivat Tikkurilaan.

– Tappio harmittaa tottakai todella paljon. Olimme pitkään kolmessa, tai vähintäänkin yhdessä pisteessä kiinni. Vähän sama kaava toteutui tänään kun Kuopiossa, vastustaja pääsi iskemään loppuminuuteilla voittomaalin. Olen kuitenkin todella ylpeä siitä peli-ilmeestä, jolla olemme viimeiset kolme ottelua pelanneet. Olemme kuitenkin pelanneet sarjan kolmea kärkijoukkuetta vastaan. Meillä on loppukaudesta kokoonpano muuttunut paljon ja moni nuori pelaaja on tullut sisään. Siihen nähden täytyy olla tyytyväinen siihen, miten yhtenäisesti olemme pelanneet ja miten hyvin olemme taistelleet loppuun saakka, sanoo päävalmentaja Rosa Lappi-Seppälä.

– Suurimmat kehityskohteet tällä hetkellä ovat erikoistilanteiden puolustaminen ja se, että pystymme pitämään tason aivan loppuun saakka. Meillä tuli ehkä jonkinlaista väsymystä pelin loppupuolella ja TiPS sai aika kovan myllytyksen päälle. Ensimmäinen puoliaika oli meiltä hyvä ja toisenkin alussa olimme hyvin pelissä mukana. Sitten valuimme kuitenkin liian lähelle omaa maalia, emmekä päässeet kääntämään peliä tarpeeksi ylöspäin, hän toteaa.

Hongan kausi jatkuu yläloppusarjan kolmannella ottelulla lauantaina 25.9. kello 15.00 Töölön Bolt Arenalla, jossa vastaan asettuu HJK. Kauden viimeinen kotiottelu pelataan Tapiolan urheilupuistossa sunnuntaina 3.10. kello 14.00 ja vastassa on Åland United. Liput otteluun pääset ostamaan klikkaamalla tästä!

Hongan avauskokoonpano:
#4 Daniela Sandås
#7 Saara Lappalainen
#9 Jasmin Leppioja (86′ Suvi Kärkkäinen)
#12 Pauliina Nuora (MV)
#13 Eveliina Parikka (69′ Elli Seiro)
#14 Wilma Spets
#15 Inka Kaivola
#17 Tiia Savolainen
#19 Rebecca Kindstedt
#23 Noora Juusela
#39 Ada Eronen (46′ Julia Schalin)

Vaihdossa: #2 Aino Nurmi, #28 Eevi Sutela, #31 Sonja Ferm (MV), #37 Senja Salo

Yhteistyössä