Sopimukset

Puolustaja Rebecca Kindstedt jatkaa Hongassa

Kuva: Juhani Järvenpää

23- vuotias puolustaja aloittaa kolmannen kautensa Hongan riveissä. Aiemmin hän on pelannut liigatasolla myös HJK:ssa.

Kindstedt on nähty Hongan puolustuksessa sekä topparin, että laitapuolustajan paikalla. Hän on pelannut kahdella viime kaudella yhteensä kahdessakymmenessäyhdeksässä liigaottelussa. Viime kaudella vastuuta tuli kuudessatoista, eli kahta vaille kaikissa pelissä. Yhteensä kasassa on 56 liigaottelua ja kolme maalia.

Kindstedt jatkaa mielellään Tapiolassa.

– Viihdyn todella hyvin Hongassa erityisesti näiden ihmisten ansiosta. On ilo lähteä kohti uutta kautta ja uusia tavoitteita upeiden persoonien ympäröimänä ja nähdä, mitä vuosi tuo tullessaan, hän kommentoi.

Puolustussuuntaan Rebecca on erittäin taitava käyttämään kroppaansa ja voittamana kovalla prosentilla kaksinkamppailuita. Hyökätessä hän on erittäin rauhallinen kovankin prässin alla, ja pystyy antamaan niin lyhyitä kuin pidempiäkin avaavia syöttöjä molemmilla jaloillaan. Lisäksi ”Rebellä” on erittäin hyvä ensimmäinen kosketus, sanoo päävalmentaja Rosa Lappi-Seppälä.

Yhteistyössä