Otteluraportti

Honka taipui KuPS:lle tasaisessa kamppailussa

Honka ja KuPS kohtasivat Esport Arenalla Suomen Cupin puolivälierässä. Ottelu oli hyvin tasainen, mutta lopulta vierasjoukkue nappasi voiton loppulukemin 1-2.

Avausjakso

Ottelun ensimmäinen vartti mentiin hyvin tasaisissa merkeissä, eikä suurempia tilanteita nähty kummassakaan päässä. 18. peliminuutilla Jasmin Leppioja huomasi KuPS-vahti Emma Immosen olevan maaliltaan ulkona ja päätti kokeilla kaukolaukausta, mutta maalipuut pysäyttivät hyökkääjän kudin.

Myös vierasjoukkue KuPS sai avausjakson parhaan paikkansa kaukolaukauksella. Sofia Manner sai kuitenkin torjuttua Taryn Jakubowskin laukauksen kulmapotkuksi.

Maaleja ei avausnelivitosella nähty ja tauolle mentiin 0-0 lukemissa.

Toinen jakso

Honka suoritti tauolla yhden vaihdon, kun Milla Punsar korvasi Leppiojan kentällä.

Ottelun avausmaali syntyi 52. peliminuutilla. Honka sahasi syötöillä KuPS:n muodon rikki ja lopulta Wilma Spets viimeisteli tarkalla laukauksella johto-osuman. Maali oli keskikenttäpelaajalle jo kolmas kolmeen talven aikana pelattuun Cup-otteluun.

Honka oli lähellä lisätä johtonsa kulmapotkutilanteesta kahteen 59. minuutin kohdalla, mutta KuPS-puolustus selvisi vaarallisen näköisestä tilanteesta.

Vieraat tulivat tasoihin 65. minuutin pelin jälkeen. Emmaliina Tulkki oli ensimmäisenä paikalla paluupallossa ja sai siirrettyä sen Honka-verkkoon.

Ottelun ratkaisumaali nähtiin kun kello kului ottelun 86:tta minuuttia. KuPS sai vapaapotkun rangaistusalueen rajoilta ja Gentjana Rochi upotti sen Honka-verkkoon.

Honka ei onnistunut enää tasoitusmaalia luomaan, joten ottelun loppulukemiksi kirjattiin 1-2. Näin ollen Hongan taival Suomen Cupissa päättyi puolivälieriin ja KuPS jatkaa välierävaiheeseen.

– Tulos tietenkin harmittaa, mutta pelissä oli paljon hyvää. Puolustimme hyvin, mutta viimeisen kolmanneksen ratkaisut jäivät uupumaan. Tietenkin olisi ollut kiva jatkaa Cupissa, mutta nyt meille jää enemmän aikaa keskittyä alkavaan liigakauteen. Tämä ottelu osoitti sen, että pystymme hallitsemaan peliä hyvää joukkuetta vastaan, kiteytti Wilma Spets ottelun päätyttyä.

Hongan kokoonpano:
#1 Sofia Manner (MV)
#4 Daniela Sandås
#6 Heini Toivonen
#7 Saara Lappalainen (65′ Krista Hakala)
#8 Aino Vuorinen
#9 Jasmin Leppioja (46′ Milla Punsar)
#13 Eveliina Parikka
#14 Wilma Spets
#17 Tiia Savolainen (65′ Katja Hakala)
#21 Katarina Naumanen
#88 Nana Yang

Vaihdossa: #15 Inka Kaivola, #27 Hanna Ruohomaa, #31 Sonja Ferm (MV), #66 Niia Salminen

Yhteistyössä