Kansallinen Liiga, Otteluennakko

Honka lauantaina HJK:n vieraaksi

FC Hongan kausi 2021 Kansallisessa Liigassa lähenee loppuaan, ja jäljellä on enää kolme ottelua. Niistä ensimmäinen koittaa lauantaina, kun keltamustat kohtaavat HJK:n Töölön Bolt Arenalla 15.00 alkavassa ottelussa.

Honka on kuudennella sijalla, kun kaksi ylemmän loppusarjan ottelua on pelattu ja kolme edessä. Kasassa on tällä hetkellä kaksikymmentäkolme pistettä, joten keltamustat voivat yltää parhaimmillaan kolmeenkymmeneenkahteen pisteeseen.

Vaikka mitaleille Hongan vauhti ei voi enää riittää, pelaa joukkue varmasti jokaisen ottelun kovalla asenteella, tavoitteenaan tietenkin mahdollisimman suuri pistepotti ja korkea sijoitus.

– Pelaamme aina loppuun asti voitosta. Vaikka tulos ei ole ollut sellainen kun halusimme, olemme kehittyneet joukkueena loppukautta kohden. Halu näyttää se ja saada onnistumisia on edelleen kova, Saara Lappalainen sanoo.

Honka on avannut yläloppusarjan kahdella hyvin niukalla tappiolla. Ensin KuPS iski 2-1 voittomaalin Kuopiossa 88. minuutilla, ja viime kierroksella TiPS voitti Tapiolassa samoin lukemin, voittomaalin syntyessä ottelun 84. minuutilla.

TiPS-ottelusta on kulunut jo aikaa miltei kaksi viikkoa. Lappalainen uskoo, että maajoukkuetauko on ollut joukkueelle hyväksi.

– Maajoukkuetauolla olemme päässeet hiomaan peliämme. Saimme myös pienen tarvittavan tauon ja olemme kaikki nyt täysin latautuneita.

Hongan tavoin myös HJK on tällä kaudella ulkona mitaleilta. Lauantain otteluun se lähtee viisi pistettä ja yhden sarjasijan Honkaa edeltä. Hongan tapaan myös HJK:n urakka yläloppusarjassa on alkanut kahdella tappiolla, joskin ne ovat olleet Hongan pelejä runsaslukuisemmat. Ensin TiPS oli vahvempi 3-0 ja viime kierroksella PK-35 Vantaa kaatoi sinivalkoiset luvuin 4-1. Honka saa siis vastaansa varmasti sisuuntuneen joukkueen, joka lähtee kotiotteluunsa avaamaan voittotilinsä loppusarjassa.

Honka ja HJK ovat kohdanneet kahdesti tällä kaudella runkosarjassa. Toukokuisessa Tapiolan urheilupuiston illassa joukkueet päätyivät maalittomaan tasapeliin, kun taas elokuun alussa Bolt Arenalla pelatun ottelun HJK onnistui voittamaan niukasti 2-1. Honka lähtee siis lauantain otteluun revanssihenkisenä hakemaan kauden avausvoittoaan HJK:sta.

– Revanssihalumme on kova, se on selvää. HJK on tasokas joukkue, mutta mikäli pystymme jatkamaan samaa virettä mikä meillä on viimeisimmissä otteluissa ollut, on meillä kaikki mahdollisuudet tuoda kolme pistettä Tapiolaan. Klubillakaan ei ole kausi mennyt ihan odotusten mukaan, joten meillä on myös hyvä mahdollisuus iskeä tähän. Tasainen ottelu on siis tulossa, Lappalainen toteaa.

HJK ja FC Honka kohtaavat siis Töölön Bolt Arenalla lauantaina 25.9. kello 15.00 alkaen! Jos et pääse paikan päälle, voit seurata ottelua myös Ruudusta. Suoraan lähetykseen ottelusta pääset klikkaamalla tästä!

HJK-ottelun jälkeen Hongalla on edessään kauden viimeinen kotiottelu. Sunnuntaina 3.10. vieraaksi Tapiolan urheilupuistoon saapuu Åland United ja ottelu käynnistyy kello 14.00! Ottelu on viimeinen mahdollisuus nähdä Honka kotinurmellaan tällä Kansallisen Liigan kaudella, joten nyt kannattaa saapua paikan päälle! Oman lippusi otteluun pääset ostamaan klikkaamalla tästä! Saavu kannustamaan Honka voittoon ja kiittämään joukkuetta kuluneesta kaudesta!

Yhteistyössä