Kansallinen Liiga, Otteluennakko

Honka kohtaa sunnuntaina kotonaan TiPS:n

FC Honka pelaa Kansallisen Liigan yläloppusarjan ensimmäisen kotiottelunsa huomenna sunnuntaina 12.9. Vastaan Tapiolan urheilupuistossa asettuu TiPS ja ottelu puhalletaan käyntiin kello 18.30! Liput otteluun pääset ostamaan tästä. Tutustuthan huolella myös infoon ottelutapahtuman järjestelyistä klikkaamalla tästä.

Honka kärsi viime kierroksella kovan taistelun jälkeen niukan 1-2 tappion sarjakärki KuPS:n vieraana Kuopiossa. Vasta toista otteluaan Kansallisessa Liigassa pelannut Ada Eronen toi Hongan tasoihin ottelun 70. minuutilla, mutta KuPS onnistui tekemään vielä voittomaalin ottelun loppuhetkillä.

Honka on sunnuntain otteluun lähtiessä sarjan kuudennella sijalla. TiPS-ottelu mukaan lukien kautta on jäljellä neljä ottelua, joten jokaisessa ottelussa pelataan tärkeistä pisteistä. Honka pyrkii kuromaan eroa kiinni viisi pistettä edellä olevaan HJK:hon ja kuusi pistettä karussa olevaan PK-35 Vantaaseen. Kaksikko on tosin pelannut toistaiseksi yhden ottelun Honkaa enemmän.

– Meillä on ollut hyvä taistelutahto viime peleissä Åland Unitedia ja KuPS:ia vastaan. Sen pitää jatkua tässäkin pelissä. Meidän täytyy saada enemmän pallonhallintaa erityisesti ylemmälle alueelle ja sitä kautta saada enemmän ja vaarallisempia maalipaikkoja, sanoo toppari Daniela Sandås.

Hongassa on tällä kaudella tehnyt debyyttinsä pääsarjatasolla Kuopiossa maalinteosta vastanneen Erosen lisäksi seitsemän muutakin nuorta pelaajaa. Kuopiossa debytoivat vuonna 2004 syntyneet Lotta Pohjanhovi ja Nuppu Rahkonen.

TiPS on ollut koko kauden kärkitaistelussa ja taistelee yhä vahvasti mitaleista. Ennen lauantain otteluita se on neljä pistettä sarjakärki KuPS:n perässä ja kuusi pistettä kolmantena olevaa Åland Unitedia edellä. Myös tikkurilalaisille täysi pistepotti sunnuntaina olisi siis tärkeä.

Tilastoja tutkiessa TiPS:stä nousee esiin erityisesti muutama pelaaja. Kokenut Tia Hälinen on joukkueen paras maalintekijä. Yksitoista osumaa viimeistellyt Hälinen on myös kunnostautunut syöttöpuolella, sillä hän on tarjoillut maalisyötön viiteen joukkueensa osumaan. Viisi maalisyöttöä ovat kirjauttaneet myös Emmi Siren ja Jenna Topra.

Honka ja TiPS ovat kohdanneet tällä kaudella liigassa kahdesti ja molemmat ottelut ovat olleet hyvin tasaisia. Toukokuussa TiPS voitti kotiottelunsa 2-1, ja Tapiolan urheilupuistossa elokuussa pelatussa toisessa kohtaamisessa Annika Haanpää ratkaisi maalillaan voiton Vantaalle.

Joukkueet kohtasivat myös talvella Suomen Cupin lohkovaiheessa. Silloin Honka nappasi puolivälieräpaikan komealla 4-2 voitolla, jossa keltamustien maalinteosta vastasivat kahdesti osuneet Wilma Spets ja Aino Vuorinen.

– Revanssihalumme on kova. Pelit TiPS:iä vastaan ovat olleet tiukkoja ja nytkin tulossa on varmasti tasainen peli, Sandås toteaa.

FC Honka-TiPS käynnistyy siis Tapiolan urheilupuistossa sunnuntaina kello 18.30. Tämä on toiseksi viimeinen mahdollisuus nähdä Honka kotinurmellaan tällä Kansallisen Liigan kaudella. Osta lippusi klikkaamalla tästä ja saavu kannustamaan Honka voittoon!

Yhteistyössä