Uutiset

FC Honka ja TiPS pistejakoom

FC Honka kohtasi kotonaan Tapiolan urheilupuistossa sarjakakkosen Tikkurilan Palloseuran. Tasaisessa ottelussa molemmilla oli hetkensä, ja lopulta sarjapisteet päädyttiinkin jakamaan lukemin 2-2.

Avausjakso

Honka loi ottelun ensimmäisen maalipaikan kymmenennellä peliminuutilla. Dana Leskinen syötti keskustaan Milla Punsarille, mutta kapteenin laukaus karkasi hieman maalin ohitse.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Honka kuitenkin onnistui iskemään ottelun avausmaalin. Aino Vuorinen keskitti, ja Katarina Naumasen pusku upposi Riina Isokäännän selän taakse.

TiPS tasoitti ottelun 27. minuutilla. Annika Haanpää lähetti vapaapotkun maalille, ja Joanna Tynnilä pääsi puskemaan pallon verkkoon.

Vierasjoukkue TiPS oli lähellä osua vielä muutama minuutti ennen taukoa, mutta Pauliina Nuora venytti huippupelastukseen Nora Lehdon kudin tielle. Näin tauolle siirryttiin lukemissa 1-1.

Toinen jakso

Honka siirtyi uudelleen johtoon 64. minuutilla. Upean vastahyökkäyksen päätteeksi Punsar pelasi pallon Tiia Savolaiselle, joka käänsi vasemmalle jalalleen ja laukoi tarkasti keltamustat 2-1 johtoasemaan.

Savolaisen maalin jälkeen TiPS haki ahnaasti tasoitusta Hongan puolustaessa uhrautuvasti. Suurilta osin Honka pystyikin pitämään vieraat poissa huippupaikoilta, ja Nuora torjui maalillaan muutamat vaaralliset laukaukset.

TiPS onnistui kuitenkin tulemaan vielä tasoihin noin viisi minuuttia enne peliajan täyttymistä, kun keskityspallo pomppi epäonnekkaasti Honka-pelaajista sisään. Näin Tapiolassa päädyttiin pistejakoon loppulukemin 2-2.

– TiPS-peli oli niin tiukka kuin saattoi odottaakin. Pisteiden tasaaminen harmittaa melkoisesti sillä pelasimme varmasti yhtä kauden parhainta peliämme. Piste on kuitenkin ehdottomasti tyhjää parempi. Katseet tuleekin jo kääntää kohti sunnuntain PK-35 Vantaa-peliä. Siitäkään pelistä ei varmasti tunnetta ja taistelutahtoa tule puuttumaan, kommentoi Honka-vahti Pauliina Nuora ottelun päätyttyä.

Hongan kausi Kansallisessa Liigassa jatkuu tosiaan melko pikaisella aikataululla, sillä seuraavan kerran arvokkaista sarjapisteistä taistellaan jo sunnuntaina 30.8. Silloin keltamustat matkaavat naapurikaupunkiin Vantaalle, jossa vastassa on PK-35 Vantaa. Ottelu käynnistyy Myyrmäen stadionilla kello 17.00.

Hongan kokoonpano:

#5 Tia Painilainen
#8 Aino Vuorinen (71′ Vilma Hakala)
#9 Jasmin Leppioja (61′ Riikka Hannula)
#12 Pauliina Nuora (MV)
#14 Wilma Spets
#15 Inka Kaivola
#17 Tiia Savolainen (87′ Eevi Sutela)
#21 Katarina Naumanen (46′ Rebecca Kindstedt)
#32 Dana Leskinen
#77 Milla Punsar
#88 Nana Yang

Vaihdossa: #2 Aino Nurmi, #6 Heini Toivonen #27 Sonja Rajatalo (MV),

Yhteistyössä