Uutiset

Otteluennakko

Cup käyntiin myös kotona – TPS sunnuntaina Hongan vieraaksi

Kuva: Juhani Järvenpää

Suomen Cupin lohkovaiheen 1-1 tasapelillä Åland Unitedin vieraana aloittanut Honka avaa Cup-ottelut ylihuomenna sunnuntaina 26.1. myös kotiotteluiden osalta, kun vieraaksi saapuu TPS Turusta. Ottelu pelataan Esport Arenalla ja se käynnistyy kello 18.00.

Honka avasi siis kauden 2020 kilpailullisten otteluiden osalta viime viikon sunnuntaina, kun se vieraili Eckeröhallenissa Åland Unitedin vieraana. Kotijoukkue meni avausjaksolla rangaistuspotkusta johtoon, mutta Hongan periksiantamaton kiri tuotti lopulta tulosta, kun Milla Punsar tasoitti loppulukemiksi 1-1 viitisen minuuttia ennen päätösvihellystä.

-Åland United-ottelusta jäi ehdottomasti mieleen ainakin se, että meidän toisen jakson painostus ja loppukiri tuotti tulosta. Painoimme todella hyvin hommia loppuun asti ja pidimme vastaavasti oman pään ensimmäisen takaiskumaalin jälkeen puhtaana, kommentoi maalivahti Pauliina Nuora.

Viime kaudella Naisten Liigassa seitsemänneksi sijoittuneen TPS:n joukkue on pysynyt pitkälti samana, ainoan suuren menetyksen ollessa Annika Haanpään siirtyminen TiPS:n riveihin. TPS:lle sunnuntain ottelu on vuoden 2020 ensimmäinen kilpailullinen ottelu, sillä Hongasta ja ÅU:sta poiketen se ei ole vielä aloittanut Suomen Cup-urakkaansa.

Honka ja TPS kohtasivat viime kaudella Naisten Liigassa kahdesti. Toukokuussa Turussa päädyttiin 1-1 tasapeliin, ja elokuussa Honka nappasi kotikentällään Tapiolassa niukan 1-0 voiton.

Nuora tuntee TPS:n hyvin, ja uskoo, että sunnuntaina tullaan jälleen näkemään tasainen kamppailu voitosta.

-Meillä on aina ollut TPS:n kanssa tasaisia pelejä ja tiukkaa vääntöä, ja odotan sunnuntain pelistä hyvin samankaltaista. Molemmilla joukkueilla on varmasti kova halu näyttää mihin tässä kohtaa kautta pystytään, hän sanoo.

Honka-TPS pelataan siis Esport Arenalla sunnuntaina 26.1. kello 18.00 alkaen! Tervetuloa kannustamaan Honka voittoon!

Muista myös, että sunnuntain ottelua odotellessa on tarjolla hyvää Honka-futista! Hongan miesten edustusjoukkue käynnistää oman Suomen Cup-urakkansa huomenna lauantaina kello 13.00 Tapiolan urheilupuiston nurmella, kun vieraaksi saapuu HIFK. Saavu Tapiolaan kannustamaan keltamustat voittoon niin lauantaina kun sunnuntainakin!

#MeOllaanHonka

Otteluraportti

Honka ja Åland United tasapeliin

Honka ja Åland United kohtasivat molempien joukkueiden vuoden 2020 ensimmäisessä kilpailullisessa ottelussa Eckeröhallenissa. Tasaisen kamppailun jälkeen Suomen Cupin lohkovaiheen ottelussa päädyttiinkin pistejakoon luvuin 1-1.

Avausjakso

Ottelu kulki alkuminuuteista saakka tasaisissa merkeissä. Molemmat joukkueet saivat luotua muutamia puolittaisia paikkoja, mutta ottelu säilyi pitkään maalittomana.

Ottelun avausmaali nähtiin 33. minuutilla, kun Isabella Mattsson pääsi viimeistelemään rangaistuspotkusta kotijoukkueen maalin johtoon. Pauliina Nuora sai Honka-maalilla hieman käsiään laukauksen tielle, mutta ei pystynyt estämään avausmaalin syntyä. Enempää maaleja ei Hongan muutamista paikoista huolimatta avausjaksolla nähty, joten tauolle suunnattiin maalin verran takaa-ajoasemassa.

Toinen jakso

Honka lähti toiselle nelivitoselle jahtaamaan tasoitusmaalia. Keltamustat saivatkin luotua muutamia tilanteita, mutta Anna Tammisen vartioima maali pysyi puhtaana.

Kotijoukkue ÅU loi toisen jakson paikkansa lähinnä vastahyökkäyksistä ja kulmapotkuista. Hongan puolustus, maalivahti Nuora viimeisenä lukkonaan hoiti kuitenkin tilanteet varmasti.

Honka onnistui tasoittamaan lopulta viitisen minuuttia ennen loppua. Vaihdosta kentälle tullut Dana Leskinen löysi keskityksellään maalin edestä Milla Punsarin, joka laukoi pallon maalin yläkulmaan.

Loppuminuuteilla ei lisämaaleja nähty, joten Eckeröhallenissa päädyttiin 1-1 tasatulokseen.

Ensimmäisen kilpailullisen ottelunsa Hongan paidassa pelannut toppari Katarina Naumanen oli suurilta osin tyytyväinen joukkueen pelaamiseen.

— Vähän oli jännitystä huomattavissa kauden ensimmäisessä virallisessa ottelussa. Pelissä oli kuitenkin monia hyviä hetkiä ja pelasimme alusta loppuun joukkueena. Kentällä oli selkeästi kaksi tasokasta joukkuetta, jolloin peli aaltoilee helposti suuntaan ja toiseen. Pienellä hienosäädöllä olisimme saaneet kotiintuomisina kolme pistettä, hän kommentoi.

Hongan Cup-urakka jatkuu ensi viikon sunnuntaina kotona, kun TPS saapuu vieraaksi Esport Arenalle. Kamppailu käynnistyy kello 18.00.

— Kaikenkaikkiaan tästä pelistä jäi nälkäinen olo. Tiedän, että tämä joukkue pystyy saamaan itsestään vielä enemmän irti. Ensi viikolla TPS pääsee entistä kovemman Hongan pyöritykseen, Naumanen päättää itsevarmana.

Naumasen lisäksi ottelussa debyyttinsä Honka-paidassa tekivät Vilma Hakala sekä Eevi Sutela.

Hongan kokoonpano:
#2 Aino Nurmi (59′ Rebecca Kindstedt)
#7 Saara Lappalainen (46′ Eevi Sutela)
#8 Aino Vuorinen
#10 Riikka Hannula
#12 Pauliina Nuora (MV)
#14 Wilma Spets (73′ Dana Leskinen)
#15 Inka Kaivola
#16 Vilma Hakala
#21 Katarina Naumanen
#77 Milla Punsar
#88 Nana Yang

Vaihdossa: #9 Leppioja, #23 Koskinen (MV)

Uutiset

Heini Toivonen siirtyi Honkaan

Hongan puolustus vahvistui, kun 26-vuotias keskuspuolustaja Heini Toivonen liittyi joukkueeseen.

Toivonen siirtyi keltamustiin oululaisen ONS:n riveistä, jossa hän on kuulunut jo monen vuoden ajan joukkueen runkopelaajiin. Viime kaudella hän pelasi seitsemän liigaottelua ennen ikävää loukkaantumistaan. Toivonen on innoissaan tulevasta kaudesta Hongan paidassa ja myös tavoitteet ovat selvät.

—  Halusin ammattimaisempaan ympäristöön, missä pääsen haastamaan itseäni ja kehittymään niin pelaajana kuin ihmisenäkin. Kauden tavoitteena on kuntoutua takaisin hyvään pelikuntoon ja auttaa sitä kautta joukkuetta omalla tekemiselläni, hän kommentoi siirtoaan.

Pelillisten asioiden lisäksi Toivonen uskoo tarjoavansa joukkueelle muutakin.

­— Tuon mukanani Oulun murretta ja Vamos-meininkiä, hän sanoo.

Hongan päävalmentaja Rosa Lappi-Seppälän mukaan Toivonen on varmasti tärkeä palanen kauden 2020 joukkueessa.

— Heini on kokenut liigapelaaja, joka tuo kaivattua kovuutta ja kilpailua puolustuslinjaamme. Hän on periksiantamaton urheilija ja on kuntouttanut erittäin ammattimaisesti viime kaudella sattunutta ikävää polvivammaansa. Olen varma, että hän haluaa tulla vahvasti takaisin pelikentille ja ottaa paikkansa uudessa joukkueessa, Lappi-Seppälä kommentoi.

Otteluennakko

Honka avaa Suomen Cupin lohkovaiheen Åland Unitedin vieraana

Kuva: Kalevi Hämäläinen

Honka aloittaa kauden 2020 kilpailulliset ottelunsa ylihuomenna sunnuntaina 19.1., kun joukkue matkaa Suomen Cupin lohkovaiheen avaavaan otteluun Ahvenanmaalle Åland Unitedin vieraaksi. Ottelu alkaa Eckeröhallenissa kello 17.00.

Viime kaudella hopeaa Naisten Liigasta saavuttaneen Hongan joukkueen runko on pysynyt hyvin kasassa ja mm. A-maajoukkuetoppari Katarina Naumanen ja viime kaudella HJK:ssa mestaruuden voittanut Vilma Hakala vahvistavat joukkuetta entisestään. Tavoitteet ovatkin korkealla myös alkavalle kaudelle. Hyökkääjä Milla Punsar lähtee kauden ensimmäiseen otteluun innokkaana.

-Viralliset pelit tuovat aina hyvän pelifiiliksen! Nyt päästään myös heti ensimmäiselle pitkälle vieraspelimatkalle, mikä on hyvä mahdollisuus yhdessä olemiseen treenien ulkopuolella, Punsar kommentoi.

Viime kaudella Hongan Cup-urakka päättyi välierissä juurikin Åland Unitedia vastaan. Ahvenanmaalaiset olivat tasaisessa ottelussa maalin verran parempia luvuin 0-1. Honka sai revanssinsa liigakaudella, sillä kolmen keskinäisen kamppailun pisteet menivät keltamustille 6-3.

Åland United nousi vaikean alkukauden jälkeen lopulta vielä pronssille. Myös Ahvenenmaalla tavoitteet ovat korkealla myös ensi kaudelle, ja joukkue onkin vahvistunut niin Suomesta kuin ulkomailtakin. ÅU:n paitaa kantavat ensi kaudella mm. viime kaudella Naisten Liigan kauden keskikentäksi valittu, HJK:stä siirtyvä Ashley Riefner, sekä Hongasta Ahvenanmaalle vaihtanut Anni Miettunen.

Hongan leirissä sunnuntain vastustajabn vaarallisuus on hyvin tiedossa.

-Åland on tunnetusti kova vastus meille, mutta olemme valmistautuneet otteluun hyvin. Olen varma, että toteuttamalla harjoiteltuja asioita hoidamme pisteet Espooseen, Punsar sanoo.

Hongan ja Åland Unitedin lisäksi Cupin kolmoslohkossa pelaa TPS. Hongan kauden ensimmäinen kotiottelu koittaa juuri TPS:ää vastaan sunnuntaina 26.1. kello 18.00.

Sopimukset

Tia Painilainen vahvistaa Honkaa myös ensi kaudella

Monipuolinen pelaaja, Tia Painilainen, 23, nähdään Hongan paidassa myös ensi kaudella. Hän on pelannut niin laitapuolustajana, kuin keskikentän laidallakin.

Painilainen opiskelee Yhdysvalloissa Manhattan Collegessa, joten Suomessa hän on viime kauden tapaan vain osan vuodesta. Hän on ollut myös kuluneen talven aikana mukana muutamissa harjoituksissa ja onkin varma siitä, että Honka menestyy myös ensi kaudella.

– Mahtavaa saada olla taas ensi kaudella osana huikeaa joukkuetta. Meillä on Hongassa hyvät puitteet harjoitella ja kehittyä, sekä vahva joukkuehenki. Tällä joukkueella on todella paljon potentiaalia. Odotan jo innolla kesän pelejä, Painilainen kommentoi.

Painilainen pelasi viime kaudella ensimmäiset ottelunsa Hongan liigajoukkueessa. Hän on kuitenkin kantanut keltamustaa paitaa aiemmin juniorivuosina. Viime kaudella minuutteja kertyi yhteensä kahdeksassa ottelussa ja maaleja syntyi kaksi kappaletta.

Hongan päävalmentaja Rosa Lappi-Seppälän mukaan Painilainen on joukkueelle erittäin tärkeä pelaaja.

— Tia on kokonaisvaltainen pelaaja, joka pystyy pelaamaan useampaakin pelipaikkaa. Hän on taitava pallon kanssa, näkee kentän hyvin ja omaa hyvät fyysiset ominaisuudet. Hän pelasi upean viime kesän Hongan paidassa tehden myös tärkeitä maaleja. Odotamme innolla häntä takaisin yliopistotauolla, Lappi-Seppälä sanoo.

#Honka2020

Sopimukset

Iida Pesonen jatkaa Hongassa

Pesonen, 22, pelasi kuluneella kaudella ensimmäiset ottelunsa Hongassa ja teki myös debyyttinsä liigatasolla. Ennen Honkaan siirtymistään hän on edustanut FC Espoota Naisten Kakkosessa.

Viime kaudella hyökkääjälle kertyi vastuuta kuudessa ottelussa. Lisäksi hän pelasi PKKU:n paidassa Naisten Ykköstä seitsemän ottelua, joissa syntyi kaksi maalia.

Pesonen jatkaa mielellään Hongassa. Tavoitteet ovat korkealla myös ensi kaudelle.

— On mukavaa jatkaa työtä siitä, mihin viime kaudella jäimme. Mielenkiintoista myös nähdä, kuinka paljon pidemmälle pystymme tämän joukkueen viemään, hän kommentoi.

Hongan päävalmentaja Rosa Lappi-Seppälän mukaan Pesonen kehittyi viime kauden aikana selvästi, ja hän odottaa vastaavan kehityksen jatkuvan.

— Iida otti viime kaudella valtavia kehitysaskelia. Hän on hieno esimerkki siitä, että kovalla työllä ja intohimolla voi saavuttaa paljon. Hyppy Naisten Kakkosen peleistä Liigaan ei ollut helppo, mutta Iida osoitti potentiaalinsa, Lappi-Seppälä kommentoi.

#Honka2020

Sopimukset

Tiia Savolainen ja Honka jatkosopimukseen

Kuluneella kaudella ensimmäiset ottelunsa Hongan keltamustassa paidassa pelannut laitahyökkääjä Tiia Savolainen, 22, jatkaa Hongassa myös tulevalla kaudella.

Savolainen on pelannut Naisten Liigaa aiemmin Pallokissojen ja TPS:n riveissä. Hän siirtyi viime kauden alussa PK-35 Vantaaseen, mutta joukkueen jäätyä ilman liigalisenssiä vei tie Hongan riveihin. Yhteensä Savolaisella on kasassa jo yli sata liigaottelua.

Hongassa hän ehti pelaamaan kuusi ottelua, ennen kun ikävä loukkaantuminen päätti kauden. Savolainen odottaakin innolla paluuta pelikuntoon.

— Loukkaantumisen vuoksi viime kauteni Hongan paidassa jäi lyhyeksi. Odotan sitäkin innokkaampana tulevaa kautta ja paluuta kentille. On mahtavaa jatkaa tässä joukkueessa, sillä kaikki pelaajat ovat hyvin motivoituneita ja puitteet Tapiolassa erittäin hyvät joukkueen ja pelaajien kehittymiselle, hän kommentoi.

Päävalmentaja Rosa Lappi-Seppälä pitää Savolaista arvokkaana pelaajana joukkueelle. Myös hän uskoo, että loukkaantumisen jäljiltä kentille palaa entistä vahvempi pelaaja.

— Tiia on kuulunut jo pitkään Naisten liigan vaarallisimpiin hyökkääviin pelaajiin. Nopeudellaan ja hyvillä haastoillaan hän pystyy aiheuttamaan päänvaivaa jokaisen vastustajan puolustukselle. Viime kausi päättyi ikävään polvivammaan, mutta olen varma että hän haluaa tulla nyt entistä vahvempana takaisin, Lappi-Seppälä sanoo.

#Honka2020

Uutiset

FC Hongan naisten liigajoukkue osaksi Esportin huippu-urheiluyksikköä

Viime kaudella hopeaa saavuttanut FC Hongan naisten edustusjoukkue siirtyy ensi kaudesta alkaen miesten Veikkausliigajoukkueen tapaan Esport Honka Oy:n operoimaksi. Palloliiton liittohallitus hyväksyi siirron 9.12. pitämässään kokouksessa. Siirto on osa Esportin pitkäaikaista visiota naisten liikunnan ja urheilun merkityksen vahvistamisessa.

Tapiolan urheilupuistossa operoiva liikuntapalveluyritys Esport on liikuttanut espoolaisia jo lähes neljän vuosikymmenen ajan. Jalkapallon parissa yhtiö on toiminut vuodesta 2015 alkaen, kun se käynnisti miesten edustusjoukkueen toiminnan Miesten Kakkosessa tavoitteenaan nostaa joukkue takaisin Veikkausliigaan. Pääsarjatasolle miehet nousivat kaksi vuotta sitten ja päättyneellä kaudella joukkue saavutti sarjassa pronssia sekä europelipaikan.

Naisten jalkapallon osalta edustusjoukkueen toimintaa tähän asti operoinut FC Honka ry sekä Esport ovat tehneet tiivistä yhteistyötä jo usean vuoden ajan mm. olosuhteiden ja fyysisen valmennuksen osalta. Esport Arenan täysimittainen sisäjalkapallokenttä on mahdollistanut eheän valmistautumisen kauteen, jota Esportin monipuoliset fyysisen harjoittelun mahdollisuudet ovat tukeneet.

Honka on Kuopion Palloseuran jälkeen vasta toinen seura Suomessa, jossa miesten ja naisten edustusjoukkueet toimivat saman osakeyhtiön alla. Esport Hongan Hexi Artevan mukaan joukkueen siirtyminen Esportin huippu-urheiluyksikköön on luonteva jatko jo tehdylle työlle.

– Olemme rakentaneet suunnitelmallisesti pelaajien laadukasta arkea ensiksi miesten edustusjoukkueen ja sitten miesten reservijoukkueen sekä poikien U17 joukkueen kanssa. Naisten mukaan tuleminen huippu-urheiluyksikkööm-me on luonteva jatkumo, jossa teemme yhteistyössä pitkäjänteistä pelaajakehitystyötä, Arteva toteaa.

– Naiset ovat menneet urheilullisesti viimeisten parin vuoden aikana paljon eteenpäin. Toimintaedellytysten parantaminen vie sekä lajia että joukkuetta eteenpäin, Arteva jatkaa.

Vuosittain Esportin liikuntapalveluita käyttää lähes kolme miljoonaa harrastajaa, joista noin puolet on naisia. Toiminnan mahdollistajana on jo vuosikymmeniä espoolaisten liikkumisen eteen töitä tehnyt Färid Ainetdin. Urheilu ja hyvinvointi ovat aina olleet hänelle tärkeitä ja Ainetdin näkeekin Hongan naisten edustusjoukkueen siirtymisen Esportin alle osana suurempaa, naisten liikkumista ja huippu-urheilua tukevaa  toimintaa.

Naisten liikunta ja urheilu on ollut Esportille aina tärkeää ja lähdemme hyvillä mielin kehittämään tätä yhteistyötä osana naistoiminnan voimistamista. Toivomme, että voimme esimerkillämme kannustaa myös muita seuroja vastuun kantamiseen naisten huippu-urheilun kehittämisessä jalkapallon ja muun urheilun piirissä, toteaa Ainetdin.

– Huippu-urheilun ohella toivomme tietenkin, että toimintamme kannustaa myös perusliikkujia innostumaan terveysliikunnasta, pitämään huolta kunnostaan ja löytämään liikunnan ilon palveluidemme kautta. Liikunta lisää hyvinvointia ja sillä on positiiviset vaikutuksensa niin lasten ja nuorten kasvuvaiheessa kuin työelämässä ja seniorivuosien jaksamisessakin,  Ainetdin jatkaa.

– Koska ihminen on luotu liikkumaan, sen maltillinen ja järkevästi mitoitettu harrastaminen palkitsee monessa. Itse asiassa liikunnan voidaan sanoa olevan koko yhteiskunnan ”toimintakehon” koossa pitävä voima, keino sopuun työnantajien ja työntekijöiden välillä kuten myös loistava tuki perheen arkihyvinvointiin, Ainetdin motivoi.

FC Honka on naisten puolella yksi Suomen menestyneimpiä seuroja. Keltamustien palkintokaapista löytyy neljä Suomen mestaruutta, joista viimeisin vuodelta 2017. Lisäksi Hongalla on kaksi SM-hopeaa, kolme pronssia, sekä kolme Naisten Suomen Cupin voittoa. Myös FC Honka ry:n puolella ollaan tyytyväisiä yhteistyön uusista kuvioista.

–  Jalkapallo on ottanut suuren harppauksen eteenpäin naisten lajina ja on hienoa, että toiminta Suomessa myös seuratasolla ammattimaistuu vuosi vuodelta. Olemme tehneet töitä ry:n puolella sen eteen, että joukkueen toiminnan siirtäminen osakeyhtiölle on mahdollista. Yhteistyö joukkueen taustalla jatkuu ja yhdistys tukee myös jatkossa joukkueen toimintaedellytyksiä, toteaa FC Honka ry:n puheenjohtaja Mariet Louhento.

Perustoimintaan joukkueen arjessa ei tule suuria muutoksia, mutta naiset saavat entistä paremmin käyttöönsä Esportin monipuoliset olosuhteet sekä tukea organisaation viestintä- ja markkinointiosaamisesta. Joukkueen rakentaminen kohti ensi kautta on hyvällä mallilla, kun neuvoteltuna on 24 pelaajasopimusta. Päävalmentaja Rosa Lappi-Seppälän johtama taustatiimi on myös valmis.

Tämä on merkittävä askel joukkueen toiminnalle ja luo varmasti lisää mahdollisuuksia sekä vakautta koko toiminnan kehittämiselle. Pidän tätä myös tietynlaisena virstanpylväänä suomalaisessa naisfutiksessa. Vastaavia kehitysaskeleita on jo otettu paljon ympäri Eurooppaa ja kokemukset ovat olleet varsin rohkaisevia. Uskon, että yhteisellä toiminnalla pystytään saavuttamaan paljon synergiaetuja sekä koskettamaan erilaisia sidosryhmiä laajemmalla otannalla, summaa päävalmentaja Lappi-Seppälä.

FC Honka

FC Honka on vuonna 1975 perustettu espoolainen jalkapalloseura. Seuran miesten edustusjoukkue tunnetaan Esportin omistajuuden myötä myös nimellä Esport Honka. Myös naisten joukkue tulee jatkossa toimimaan Esport Honka -nimen alla. Miesten edustusjoukkue pelaa Suomen pääsarjatasolla Veikkausliigassa ja naisten edustusjoukkue pääsarjatasolla Naisten Liigassa. Päättyneellä kaudella molemmat edustusjoukkueet saavuttivat mitalisijan omissa sarjoissaan, naiset hopeaa ja miehet pronssia. Seuran juniorityötä toteutetaan FC Honka ry:ssä.

Esport

Esport on suomalainen perheyritys, jonka juuret ovat Espoossa. Tänä päivänä Esportin liikuntapalvelukokonaisuus muodostaa pohjoismaiden suurimman sisäliikuntakeskuksen, jonka toiminta muodostuu Esport Centerin yli 20 000 neliömetrin mailapeli- ja fitness -tiloista, Esport Arenan yli 30 000 neliömetrin, mm. täysimittaisen jalkapallokentän, 400 metrin sisäjuoksuradan, kuntosalin ja cross training harjoitusympäristön sisältävästä monitoimihallista sekä Esport Aallon, Esport Bristolin ja Esport Expressin erillisistä fitnesskeskuksista ja Esport Extremen aktiviteettiareena.

Uutiset

Milla-Maj Majasaari siirtyy AIK:n riveihin

Maalivahti Milla-Maj Majasaari on tehnyt sopimuksen Ruotsin toisella sarjatasolla, Elitettanissa pelaavaan AIK:n kanssa.

Majasaari siirtyi päättyneelle kaudelle Honkaan TPS:stä. Hän vartioi keltamustien maalia kuudessatoista ottelussa. Majasaari on innoissaan tulevasta, mutta jättää Hongan haikein mielin.

— Tunnelmat siirrosta on hyvät. Olen pelannut viisi vuotta Naisten Liigaa, ja nyt tuntui hyvältä hetkeltä lähteä kokemaan myös jotain uutta. Honka antoi todella hyvät edellytykset tähän onnistuneella viime kaudella sekä hyvällä ympäristöllä. Samalla se tekee lähdöstä kuitenkin todella vaikeaa, sillä Hongassa kokonaisuus oli kaikin puolin erittäin hyvä. On haikeaa jättää näin kiva joukkue. Haluankin sanoa, että olen erittäin kiitollinen kuluneesta vuodesta Hongan paidassa. Viime kausi oli sekä pelillisesti että kentän ulkopuolella urani paras kausi. Hongassa oli ihan mahtava joukkue ja taustat, joita kaikkia tulee ikävä. Kiitos kaikille ja tsemppiä tulevaan kauteen! Ottakaa seuraavaksi se mestaruus kotiin!, hän sanoo.

Päävalmentaja Rosa Lappi-Seppälä näkee, että Majasaari otti suuren kehitysaskeleen viime kaudella.

— Milla teki viime kaudella kovaa töitä ja kehittyi selvästi. On tottakai aina ikävää menettää hyvä pelaaja, mutta olemme iloisia siitä että hän pääsee urallaan eteenpäin, kommentoi Lappi-Seppälä.

Koko Hongan organisaatio toivottaa Majasaarelle onnea ja menestystä tulevaan!

Uutiset

Elli Pikkujämsä siirtyy Ruotsiin

Kaksi kautta Hongassa pelannut Elli Pikkujämsä, 20, siirtyy tulevalle kaudelle Ruotsin pääsarjassa Dammalsvenskanissa pelaavan KIF Örebron riveihin.

Pikkujämsä saapui Honkaan TPS:stä kaudeksi 2018. Kuluneella kaudella hän kuului joukkueen runkopelaajiin, ja pelasi yhtä vaille kaikissa liigaotteluissa täydet minuutit. Puolustaja on myös noussut mukaan A-maajoukkuerinkiin. Pikkujämsä on innoissaan uudesta haasteesta Ruotsissa. Hän kiittää Honkaa kahdesta hienosta yhteisestä vuodesta.

— On hienoa siirtyä Ruotsiin ja nähdä jalkapalloa myös siinä ympäristössä. Tietysti jää hieman haikeat fiilikset, sillä Hongan joukkue oli mahtava ja sellaista on vaikeaa jättää. Lisäksi koin, että kehityin paljon Hongan ympäristössä ja peleissä hyvien pelaajien ja valmentajien ympäröimänä. Tällä kertaa täytyy katsoa myös uusia tuulia!

Vaikka kovatasoisen pelaajan menettäminen harmittaakin, päävalmentaja Rosa Lappi-Seppälä uskoo, että siirto on Pikkujämsälle urallaan oikea askel.

— Elli on omilla taidoillaan ja kovalla työllään ansainnut tämä hienon mahdollisuuden. Toki joukkue tulee häntä ensi kaudella kaipaamaan, sillä hän on myös mahtava pukukoppipelaaja. Samalla olemme hänen puolestaan todella iloisia. Tämä kertoo myös siitä, että FC Honka on onnistunut yhdessä sen tavoitteistaan – auttaa pelaajia kehittymään kohti omia unelmiaan ja kansainvälisiä kenttiä. Toivotamme Ellille paljon menestystä! Lappi-Seppälä sanoo.

Koko Hongan organisaatio toivottaa Pikkujämsälle onnea ja menestystä tulevaan! Kiitos Elli!

Yhteistyössä