Otteluraportti

Suomen Cup 2015 Välierä

17382663675_bd0c7583bb_o
Emma Koivisto ja Ina Suutari tekivät voitokkaan paluun honkapaitaan

FC Honka raivasi tiensä toisen kerran peräkkäin Suomen Cupin finaaliin voittamalla Myyrmäessä PK-35 Vantaan 2-1. Tasaisen ottelun espoolaiset käänsivät itselleen käyttäen saamansa tilanteet edukseen hyvällä prosentilla. PK-35 Vantaa loi kyllä useampia maalipaikkoja, mutta honkapuolustus viimeisenä lukkonaan maalivahti Ina Suutari selvitti ne kunnialla yhtä lukuun ottamatta.

Ensimmäisen jakson alku oli täysin Hongan hallussa, mutta PK-35 pääsi pikku hiljaa mukaan peliin ja loppupuoli mentiinkin sitten raitapaitojen määrätessä tahdin. Viime minuuteilla vieraat siirtyivät kuitenkin johtoon Linda Nymanin ampumalla rangaistuspotkulla. Toisen jakson ensimmäisen puolituntisen tahdin määräsi suvereenisti Honka ja palkintona tästä puski Jenny Danielsson vieraat kahden maalin karkumatkalle. Vasta tästä heräsi kotijoukkue ja painoi pelin väkisin espoolaispäätyyn, muttei saanut tulosta Vilma Hakalan kavennusta enempää.

5.5.2015 klo 18.30 Myyrmäen jalkapallostadion, tekonurmi

PK-35 Vantaa – FC Honka 1-2 (0-1)

44. 0 – 1 Linda Nyman, rp

74. 0 – 2 Jenny Danielsson (Emma Koivisto)

87. 1 – 2 Vilma Hakala (Heidi Kivelä)

kulmat: PK-35 Vantaa 6, FC Honka 1

Yleisöä 120

17356699186_930e7ec45a_o
Kesätyöläinen Nea-Stina Liljedahl pitää PK-35:n parhaan pelaajan Iina Salmen irti pallosta

Ottelun ensimmäinen tilanne aukeni 8. minuutilla, kun PK-35:n Hanne Ojanperä keskitti oikealta ja Sanna Saarinen puski kohti maalia, mutta Ina Suutarin näppien ulottuville.

Jatkoa seurasi 10. minuutilla. Heidi Kivelä laittoi pystyyn Sanna Saariselle, joka siirsi alueen keskelle Sanni Franssille. Hänen kääntyessään Ina Suutari olikin jo lähituntumassa ja pelasti tilanteen.

Seuraavan kerran kotijoukkue hätyytteli maalia 21. minuutilla. Iina Salmi laittoi pallon vasempaan laitaan Sanna Saariselle, joka jatkoi juoksuun Jenna Korhoselle. Hän nousi päätyyn ja tavoitti maalilta Hanne Ojanperän pään, mutta pusku suuntautui yli maalin.

Hongan ensimmäinen maalipaikka syntyi 26. minuutilla. Jenny Danielsson tarjoili Emilia Iskaniukselle, jonka laukaus alueen takaa oikealta karkasi ohi takanurkan.

Emilia Iskanius pääsi varttia myöhemmin kokeilemaan uudestaan samalta paikalta, mutta tällä kertaa pallo leijui yli maalin.

Jakson viime minuuteilla sitten rävähti. Vantaalaispuolustus palautti pallon maalivahti Velma Oikariselle, joka ei huomannut takaa hiipivää Riikka Hannulaa. Hän riisti pallon ja lähti kiertämään maalivahtia, joka sai kopautettua sen verran jalkoihin, että seurauksena oli keltainen kortti ja rangaistuspotku. Linda Nyman asettui laukomaan ja sijoitti pallon verkkoon vasemmalle ohi väärään kulmaan aavistaneen Velma Oikarisen. Tämä taisi lisäksi olla Hongan jakson ainoa maalia kohti mennyt veto.

Toisen jakson ensimmäinen puolituntinen oli siis Hongan kortrollissa, muttei sekään maalipaikoilla juhlinut. 52. minuutilla oli sentään maalin ainekset. Oman alueen katkon jälkeen Linda Nyman siirsi viereen Jenny Danielssonille, joka lähetti pitkällä pallolla Riikka Hannulan karkumatkalle. Juoksun päätteeksi hän nosti pallon yli vastaan tulevan Velma Oikarisen, mutta samalla myös ohi maalin.

17195073800_59f0dda62f_o
Jenny Danielsson puskee voittomaalin

74. minuutilla oli jo ratkaisun makua. Sini Vehviläinen otti keskiviivalla purkupallon pelattavaksi ja syötti eteen Linda Nymanille. Hän siirsi oikeaan laitaan Emma Koivistolle, joka jatkoi keskelle Sini Vehviläiselle. Uusi siirto laitaan Emma Koivistolle, jonka keskitys putosi millintarkasti Jenny Danielssonin päähän. Pusku oikeaan alakulmaan siirsi vieraat kahden maalin karkumatkalle.

Tästä emännät heräsivät ja ensimmäinen paikka syntyi jo parin minuutin päästä. Sanna Saarinen antoi kulman vasemmalta takatolpalle Heidi Kivelälle. Hän siirsi keskelle, josta Linda Ruutu jatkoi kohti maalia, mutta Ina Suutari ja Anna Auvinen blokkasivat pallon sivulle ulos alueelta.

Seuraavat kymmenen minuuttia pystyi Honka jäädyttämään pelin, mutta sitten helähti 87. minuutilla. Sanna Saarinen keskitti vasemmalta ja Hanne Ojanperä jatkoi päällään takatolpalle Heidi Kivelälle. Hän pudotti taakse Vilma Hakalalle, joka laukoi kavennuksen takakulmaan.

Tästä alkoi viimeinen hullunmylly, josta vieraat hädin tuskin selvisivät taidolla ja onnella.

Minuutti maalin jälkeen antoi Iina Salmi sivuvaparin oikealta. Pallo putosi kohti takakulmaa, josta Ina Suutari pelasti heittäytymällä ja Nea-Stina Liljedahl siivosi lopuksi pallon ulos alueelta.

Varsinaisen peliajan täyttyessä keskitti Iina Salmi oikealta Netta Kosolle, jonka alueen rajalta lähteneen laukauksen Ina Suutari koppasi syliinsä.

Toisella lisäaikaminuutilla olivat emännät todella lähellä tasoitusta. Linda Ruutu syötti keskikentältä vasemmalle Netta Kosolle, joka jatkoi keskelle alueen rajalle Vilma Hakalalle. Pieni siirto sivuun ja Linda Ruutu ryntäsi keskeltä alueelle, mutta sijoitus kieri vasenta tolppaa hipoen ohi.

16762352293_267bddf934_o
Vilma Hakalan kavennus toi säpinää loppuhetkille

Viimeisen minuutin sitten Honka malttoi pitää palloa ja loppuvihellyksen kaikuessa alkoivat espoolaiset voitonjuhlat.

Tästä pelistä jäi FC Hongalle jatkopaikan lisäksi käteen paljon hyviä asioita. Pelin eittämättä paras pelaaja oli paluun tehnyt Emma Koivisto. Hyvän pelin pelasivat myös muut paluumuuttajat Ina Suutari ja Nea-Stina Liljedahl. Anna Auvinen katkoi puolustuksen lukkona kaiken, mikä katkottavissa oli. Tia Hälinen ja ennen kaikkea Riikka Hannula pörräsivät alituisena kiusana emännille. Eivätkä muutkaan huonosti pelanneet, joten tulevaisuus näyttää valoisalta. Silti joutuu valmentaja Luciano Posillipo pudottamaan joukkueensa hetimmiten takaisin maan pinnalle, sillä jo lauantaina on tärkeä liigaottelu Kuopiossa Pallokissoja vastaan. Valmennukselle lopuksi kehuja siitä, että ne pienet muutettavat asiat alkavat jo näkymään joukkueen pelissä.

Finaalivastustaja ratkeaa ensi sunnuntaina Talin hallissa, kun HJK ja JyPK kohtaavat toisessa välierässä. Itse finaali pelataan tiistaina 2.6.2015.

Kokoonpanot:

PK-35 Vantaa:

Velma Oikarinen (43. var); Jenna Korhonan, Tia-Maria Jaakonsaari, Maiju Hirvonen, Tia Painilainen (80. Netta Koso); Vilma Väisänen (72. Linda Ruutu), Heidi Kivelä; Sanna Saarinen, Iina Salmi, Hanne Ojanperä; Sanni Franssi (65. Vilma Hakala)

vaihdossa: Paula Myllyoja, Roosa Bröijer, Mimmi Nurmela, Selina Mustajoki

FC Honka:

Ina Suutari; Tia Hälinen, Anna Auvinen, Nea-Stina Liljedahl, Emma Koivisto; Linda Nyman, Emilia Iskanius; Henni Malinen (63. Sini Vehviläinen), Kiia Laine (77. Sara Kattainen), Riikka Hannula (82. Anna Vlasoff); Jenny Danielsson,

vaihdossa: Vera Varis, Linda Nieminen, Janni Laakso, Milla Punsar

Erotuomari Ifeoma Kulmala, avustavat erotuomarit Tonja Paavola ja Nina Hammarberg, tarkkailija Jarmo Luhtanen.
Otsikkokuvan kuvateksti: Sara Kattainen, Anna Auvinen, Linda Nyman, Emilia Iskanius ja Nea-Stina Liljedahl juhlivat finaalipaikkaa.

Artikkelin kuvat: Petri Lunki

Lisää Petri Lunkin ottamia kuvia ottelusta:

[phot_gallery type=’flickr’ user_id=’50154381@N02′ photoset_id=’72157650051320574′ per_page=’10’ sort=”interestingness-desc”]

Yhteistyössä