Otteluraportti

Naisten Liiga 2018: FC Honka – JyPK

Otteluraportti

FC Honka jäi toisen kerran perättäin ilman täyttä pistepottia kun Jyväskylän Pallokerho taisteli tasapelipisteen mukaansa Espoosta lauantaina. Hongalla oli riittävästi maalipaikkoja voiton nappaamiseen, mutta joutui tyytymään Kaisa Rankin avauspuolikkaan osumaan. Vierailijat olivat omissa paikoissaan tehokkaampia ja tulivat toisen jakson puolivälissä Tiina Tiaisen maalilla tasoihin.

Naisten Liiga 5.5.2018 Tapiolan Urheilipuiston nurmi

FC Honka – JyPK 1-1 (1-0)

22. 1-0 Kaisa Ranki (Marianna Tolvanen)
62. 1-1 Tiina Tiainen

Yleisöä: 126

Hongan maalin alustanut Marianna Tolvanen puskee pelaajamassan keskeltä, mutta Pauliina Tähtinen torjuu ylärimaan.

Ottelun avausjakso, kuten lähes koko ottelu, oli Hongan hallintaa. Laadukkailla maaipaikoilla ei kuitenkaan mässäilty, vaan vierailijat onnistuivat pitämään kotijoukkueen pääosin pois maalintekosektorista.

Ensimmäinen hyvä maalipaikka tuli Jutta Rantalalle, jonka jalkoihin JyPK-vahti Pauliina Tähtisen avaus suuntautui. Rantala ei kuitenkaan pystynyt ohittamaan Tähtistä nopean siirron jälkeen, sillä Tähtinen korjasi virheensä ja onnistui peittämään laukauksen.

Vartin pelin jälkeen oli Marianna Tolvasen vuoro testata Tähtisen reaktioita. Sini Vehviläinen keskitti aivan kulmalipun vierestä ja Tolvanen nousi korkeimmalle maalin edustalta. Pusku oli jo painumassa kohti takanurkkaa, mutta Tähtinen onnistui venyttämään näppinsä väliin ja torjui pallon JyPK-maalin poikkipuuhun.

Kotijoukkue onnistui maalinteossa lopulta parinkymmenen minuutin pelin jälkeen. Marianna Tolvanen pelasi pallon laidasta rangaistusalueen sisälle nousseelle Kaisa Rankille, joka onnistui yllättämään Tähtisen pienestä kulmasta voimakkaalla laukauksella.

Jutta Rantala onnittelee Hongan maalin tehnyttä Kaisa Rankia

Hongalla oli paikat lisätä johtoa avausjakson aikana. Rantala pääsi kertaalleen nokikkain Tähtisen kanssa, mutta laukaus suuntautui ohi vasemman tolpan. Myös Tolvasella ja Henni Malisella oli paikat lisämaaleihin, mutta tällä kertaa viimeistely jätti toivomisen varaa.

Vierailijoilla ei maalipaikkoja juuri ollut. Ainoa puolittainen paikka tuli Henna-Riikka Honkaselle, jonka vasemman jalan laukaus rangaistusalueen sisältä painui kuitenkin selvästi ohi Honka-maalin.

Toinen jakso jatkui avauspuolikkaan tahdissa. Honka loi tilanteita, mutta maalisarakeeseen ei lisäystä saatu. Kun johdon kasvattaminen ei onnistunut, tulivat jyväskyläläiset tasoihin. Lavdije Begolli onnistui pelaamaan pallon Hongan puolustuksen selustaan, josta Tiina Tiainen onnistui kurkottamaan pallon maalin vasempaan nurkkaan.

Milla Punsar ja Ella-Rosa Huusko eivät tällä kertaa onnistuneet tuomaan lisämaaleja vaihdosta sisään tultuaan. Sofia Lipponen ohjeistaa kaksikkoa.

Jakson lopun Honka jälleen hallitsi, mutta viimeistely jätti tällä kertaa toivomisen varaa. Henni Malinen ja Ella-Rosa Huusko kävivät lähimpänä voittomaalin tekemistä, mutta onnikaan ei tällä kertaa ollut espoolaisten puolella.

Tasapelin tuoma piste jätti viikonlopun muiden pelien jälkeen Hongan sarjataulukossa toiseksi. Kaksi pistettä kärkeen nousseen HJK:n takana. Hongan ottelut jatkuvat jälleen ensi viikonloppuna, jolloin joukkue matkaa Turkuun sarjan viidentenä olevan TPS:n vieraaksi

Palkitut

Tiina Tiainen (JyPK)

Kaisa Ranki (Honka)

Kuvat

Petri Lunkin Ottelugalleria:

FC Honka - JyPK 1-1, Naisten Liiga

Kokoonpanot

Honka

Paula Myllyoja; Anni Miettunen, Anna Auvinen, Emilia Iskanius, Kaisa Ranki; Saara Lappalainen, Linda Nyman; Henni Malinen, Sini Vehviläinen (66. Milla Punsar), Marianna Tolvanen (78. Henna Tenkanen); Jutta Rantala (66. Ella-Rosa Huusko)

vaihdossa: Elli Pikkujämsä, Pauliina Nuora, Suvi Kärkkäinen

JyPK

Pauliina Tähtinen; Jasmin Miettinen, Maria Alanko, Sanna Rein (87. Tiia Mensonen), Lavdije Begolli, Tiina Tiainen, Tytti Jaakkola, Emmi Manninen, Heidi Toukola, Henna-Riikka Honkanen, Tiiu Puhakainen (78. Elina Seppälä)

vaihdossa: Gentjana Rochi, Juuli Kainulainen

Yhteistyössä