Otteluraportti

Naisten Liiga 2017: GBK – FC Honka

Honka piti maalinsa puhtaana toisessa perättäisessä vieraspelissä kun kotijoukkue GBK kaatui Kokkolassa puhtaasti lukemin 0-4. Hongan maaleista lauantaina vastasivat Henna Tenkanen, Ella Rosa Huusko ja Sini Vehviläinen. Yksi maaleista merkittiin kotijoukkueen omaksi maaliksi

Naisten Liiga 29.4. Santahaka TN (Kokkola)

GBK – FC Honka 0-4 (0-1)

33. 0-1 Henna Tenkanen (Milla Punsar)
49. 0-2 Ella-Rosa Huusko
65. 0-3 Oma maali
75. 0-4 Sini Vehviläinen (Henni Malinen)

yleisöä: 147

Honka siirtyi johtoon vajaa vartti ennen ensimmäisen jakson loppua eikä päästänyt kotijoukkuetta enää peliin mukaan. Milla Punsar antoi hienon ristipallon rangaistusalueen oikeaan reunaan Henna Tenkaselle. Henna otti pallon varmasti haltuun ja ampui toisellaan tarkan laukauksen maalin oikeaan alanurkkaan ohi GBK-vahti Ellen Ahlströmin. Maali oli samalla Hennan liigauran ensimmäinen.

Espoolaisryhmä lisäsi johtoaan vain hetki tauon jälkeen. Henni Malinen nousi vasenta laitaansa ylös ja pelasi pallon rangaistusalueen sisään Milla Punsarille. Ahlström onnistui torjumaan Millan takanurkkaa kohti lähteneen laukauksen, mutta ensimmäisenä paikalle ehti Ella-Rosa Huusko, joka sijoitti irtopallosta ensimmäisen Honka-maalinsa varmasti verkon perukoille.

Vierasjoukkueen kolmas maali syntyi erikoistilanteesta. Linda Nymanin vaarallinen sisäänpäin kiertyvä kulmapotku putosi aivan kotijoukkueen etutolpalle. Tilanteessa oli mukana myös ensimmäistä liigaotteluaan pelannut Maija Välimaa, mutta pallo kimposi lopulta kotijoukkueen oman pelaajan kautta yli maaliviivan.

Loppulukemat iski vartti ennen loppua Sini Vehviläinen. Vain muutama minuutti aiemmin vaihdosta sisään tullut Sini pelasi seinäsyötön Henni Malisen kanssa rangaistusalueen rajalla, otti pallon haltuun ohi GBK-puolustajan ja ampui varmasti pallon maalin vasempaan alanurkkaan.

Kommentit

FC Hongan päävalmentaja Luciano Posillipo oli arvatenkin tyytyväinen selkeän vierasvoiton jälkeen:

”Toinen pitkä vierasmatka viikon sisään. Alusta oli taas hieman erilainen ja ei ole mitenkään itsestäön selvää, että sellaiseen olisi helppo valmistautua. Pelaajat valmistautuivat otteluun hyvin ja mielestäni se näkyi kentällä. Jokainen pelaaja onnistui erinomaisesti.”

”Neljä tehtyä maalia ja nolla päästettyä kertoo siitä, että onnistuimme tasapainoisesti jokaisella osa-alueella”

Ensimmäisen liigamaalinsa ampuneen Henna Tenkasen, paluun Kokkolaan tehneen Linda Nymanin ja ensimmäisen Naisten Liigan pelisä pelanneen Maija Välimaan mietteitä ottelun jälkeen:

Kokoonpanot

GBK:

Ellen Ahlström; Monica Hagström, Rosa Maria Herreros Ossorio, Sofia Matikainen, Lotta Niemelä, Soo Adekwagh, Hanna Vainionpää, Marianna Erkkilä, Rebecca Rasmus var.30 (Henna Sillanpää), Josefine Kangasniemi (Nathalie Strömbäck), Alexandra Olusanya (76. Alisa Jaakonaho)
vaihdossa: Ada Widjeskog, Mette Lassila, Sofiia Wennström

Honka:

Paula Myllyoja; Maija Välimaa (72. Aino Nurmi), Anna Auvinen, Janni Laakso, Kaisa Ranki; Linda Nyman, Saara Lappalainen (78. Suvi Kärkkäinen); Henni Malinen, Milla Punsar, Henna Tenkanen; Ella-Rosa Huusko (70. Sini Vehviläinen)
vaihdossa: Pauliina Nuora

Erotuomari Sini Hakala avustavat Henri Tiensuu ja Janne Vehniä

Yhteistyössä