Otteluennakko

Naisten Liiga 2016: Honka – Nice Futis

Otteluennakko

FC Honka kohtaa kauden kolmannessa liigaottelussaan vappuaattona Porin Nice Futiksen. Ottelu on samalla nurmikauden avaus, sillä joukkueet pääsevät nauttimaan Tapiolan Urheilupuiston samettisesta luonnonnurmesta.

Vieraileva NiceFutis on aloittanut  sarjakauden hieman ailahtelevasti. Joukkue vei avausottelussa vieraspisteen ONS:lta ja kiusasi toisella kierroksella pitkään viime kauden sarjakakkosta Ilvestä. Tamperelaiset kirivät kuitenkin toisella jaksolla ja veivät pisteet Porista lukemin 2-4. Viime viikonloppuna NiceF kohtasi kotonaan päättyneen kauden mestarin, PK-35 Vantaan. Tässäkin ottelussa pisteet matkasivat vierailijoiden mukana Porista. Vantaalaiset voittivat ottelun lopulta 0-3.

Porilaisten maaleista avausotteluissa ovat vastanneet Netta Hannula, sekä varsinkin harjoituskaudella kovassa vireessa ollut Venäjän maajoukkuepelaaja Marina Fedorova. Veikkauspörssipisteissä joukkeen sisäistä tilastoa johtaa Ekaterina Tyryshkina, jolla on kasassa kolme pistettä.

FC Honka sai lepovuoron viime viikonlopulle, kun Tampereen Ilvestä vastaan merkitty peli siirrettiin pelattavaksi kesäkuussa. Joukkue onkin saanut latautua rauhassa alkavaan jaksoon, jossa 8 päivän sisällä pelataan 3 ottelua. Hongalla on kahdesta pelaamastaan liigaottelusta kasassa 3 pistettä. Avausottelussa Åland United vei mukanaan pisteet saarelle lukemin 0-1, ja toisella kierroksella Honka oli paikalliskamppailussa selvästi Tikkurilan Palloseuraa parempi numeroin 0-4.

Hongasta maalinteossa ovat onnistuneet Riikka Hannula kahdesti, sekä Iida Ranin ja Jenni Leinonen kerran. Veikkauspörssissä Hannula on kärjessä kolmella pisteellään.

Hongan päävalmentaja Luciano Posillipo kertoo joukkueen valmistautuneen otteluun hieman poikkeavalla tavalla:

Meillä oli kahden viikon tauko sarjapeleistä, joka tietysti muuttaa koko sarjapelirytmiä, ja tulevan viikon sisään meillä on kolme peliä. Väliviikkona pystyimme nyt pitkästä aikaa hakemaan erilaista harjoitusärsykettä.

Nice on mielenkiintoinen joukkue ja he ovat saaneet hyvän ryhmän liikkeelle kaudelle 2016. Siellä on vanhaa pohjaa ja sitten haettu täsmähankintoja puolustukseen, keskikentälle ja hyökkäykseen. Lauantain ottelu on kauden ensimmäinen nurmipeli ja sitähän jalkapallo on parhaimmillaan.

Hongan kokoonpanosta ovat lauantain ottelussa poissa ainakin Sini Vehviläinen, sekä pitkäaikaistoipilaat Emilia Iskanius, Suvi Kärkkäinen ja Anna Nurmi. Katariina Kuoksalta ja Pauliina Nuoralta jää myös lauantain ottelu väliin. Joukkuetta on lisäksi vaivannut pieni flunssa-aalto, joten joitakin kysymysmerkkejä jää huomiselle.

Naisten liigan ottelu FC Honka – Nice Futis pelataan Tapiolan Urheilupuiston nurmella vappuaattona 30.4. kello 15:00 alkaen. Otteluun on vapaa pääsy.

Yhteistyössä