Sopimukset

Kaksi uutta nuorta lupausta Honkaan

Honka vahvistuu kahdella nuorella lupaavalla pelaajalla, kun 18-vuotiaat Alisa Hokkanen ja Eevi Sutela liittyvät joukkueeseen.

Sekä Hokkanen että Sutela ovat mikkeliläisen PU-62:n kasvatteja. Mikkelistä he siirtyivät kaudeksi PK-35 Helsingin B-junioreihin ja viime kaudella molemmat edustivat HFA Märskyä. Kaksikko kuuluu myös ikäluokkansa maajoukkueen vakiokalustoon.

–Alisa ja Eevi ovat molemmat vakiokasvoja 2001-ikäluokan maajoukkueessa. Muutto nuorena Mikkelistä pääkaupunkiseudulle jalkapallon perässä osoittaa, että he ovat äärimmäisen motivoituneita kehittämään itseänsä kohti huippua, kommentoi Hongan päävalmentaja Rosa Lappi-Seppälä.

Puolustajan paikalla pelaava Hokkanen oli viime vuonna U17-maajoukkueen mukana MM-kisoissa Uruguayssa. Hän on innoissaan siirrosta keltamustiin.

– Olen iloinen saadessani olla tulevalla kaudella honkalainen. Poikien sarjoissa pelatun viime kauden jälkeen on innostavaa siirtyä joukkueeseen, jossa voin haastaa itseäni ja kehittyä taitavien pelaajien kanssa erinomaisissa olosuhteissa ja hyvässä ilmapiirissä. Hongassa on pitkäjänteinen kehityspolku nuorelle pelaajalle, Hokkanen sanoo.

– Alisa on periksiantamaton puolustaja, joka on vaikea ohitettava. Hän omaa hyvän pelikäsityksen ja pystyy osallistumaan aktiivisesti myös hyökkäyksien käynnistämiseen, päävalmentaja Lappi-Seppälä analysoi.

– Eevi puolestaan on monipuolinen keskikenttäpelaaja, joka on hyvä kaksinkamppailuissa, liikkuu laajalla säteellä ja pystyy myös antamaan pidempiäkin avaavia syöttöjä, Lappi-Seppälä jatkaa.

Myös keskikenttäpelaaja Sutela odottaa innolla ensimmäistä kauttaan Hongan paidassa.

– Odotan tulevaa kautta Hongassa todella paljon. Seurassa keskitytään pelaajien kehittämiseen erinomaisten olosuhteiden puitteissa. On hienoa päästä joukkueeseen mukaan ja odotankin innolla, että päästään tekemään hommia yhdessä joukkueena ja että samalla kehityn myös pelaajana, hän sanoo.

Yhteistyössä