Kuukausi: heinäkuu 2018

Otteluraportti

Naisten Liiga 2018: JyPK – FC Honka

Otteluraportti

FC Honka otti vierasvoiton Jyväskylässä selvin lukemin. Kotijoukkue JyPK kaatui lopulta luvuin 0-4 ja espoolaisten maalit jakautuivat jälleen tasaisesti eri pelaajille. Helteisessä lauantaipäivässä osuivat Sini Vehviläinen, Milla Punsar, Henni Malinen ja Jutta Rantala

Naisten Liiga 28.7. kello 15:00 Vaajakosken urheilupuisto

JyPK – FC Honka 0-4 (0-2)

2. 0-1 Sini Vehviläinen (Linda Nyman)
35. 0-2 Milla Punsar (Vehviläinen)
68. 0-3 Henni Malinen (Punsar)
90. 0-4 Jutta Rantala (Kaisa Ranki)

Yleisöä: 274

Ottelu sai vierasjoukkueen kannalta salama-alun kun avausosuma nähtiin jo parin minuutin pelin jälkeen. Hieman viime peleistä muuttuneella kokoonpanolla otteluun lähtenyt Honka-ryhmä onnistui pienen tauon jälkeen jälleen erikoistilanteesta. Linda Nymanin antama kulmapotku löysi Sini Vehviläisen vapaana rangaistusalueen rajalta. Vehviläinen otti pallon ensimmäisellään haltuun ja ampui toisellaan vastustamattomasti aivan maalin takanurkkaan.

Avausjaksolla Hongalla oli useampikin paikka lisätä johtoaan, mutta lisämaaleja saatiin odottaa 35. minuutille. Avausosumasta vastannut Vehviläinen pelasi Milla Punsarin vapaaksi jyväskyläläisten puolustuslijan taakse. Punsar harhautti vastaan tulleen JyPK-vahti Pauliina Tähtisen, ja sijoitti pallon maalivahdin alueen nurkalta tyhjään maaliin.

Kahden maalin johto tauolle helpotti Hongan peliä, eikä toisella jaksolla tarvinnut enää esittää parhaita otteita. Kotijoukkue oli ottelussa hyvin mukana, mutta ei avausjaksolla juuri saanut luotua laadukkaita maalipaikkoja espoolaisten maalille. Toisella jaksolla emännillä oli paikkoja hieman avausjaksoa enemmän.

Honka siirtyi kolmen maalin johtoon reilun tunnin pelin jälkeen nopean hyökkäyksen päätteeksi. Milla Punsar ajoi vasemmalta laidalta keskelle, kääntyi, ja vapautti vasemmalle vapaaksi jääneen Henni Malisen kotijoukkueen linjan taakse. Malinen ajoi rangaistusalueen sisään ja sijoitti pallon varmasti maalin takanurkkaan.

Loppulukemat iski taululle Jutta Rantala. Vaihdosta sisään tullut Kaisa Ranki nousi röyhkeästi oikeaa laitaa ylös ja nosti pallon emäntien toppareiden taakse. Rantala otti pallon päällään haltuun ja ampui pelivälineen voimalla yli Tähtisen JyPK-maalin kattoon.

Jyväskylän vierailua seuraa nyt Hongan osalta tauko liigaotteluista. Kotimaan kentillä pelataan vielä keskiviikkona, kun joukkue matkaa naapurikaupunkiin. Oulunkylässä pelattavassa Suomen Cupin ottelussa vastaan asettuu Gnistan. Viikon lopussa seuraa kauden toistaiseksi odotetuin hetki kun espoolaiset matkaavat Mestareiden Liigan karsintaturnaukseen Liettuaan. Turnauksesta on luvassa lisätietoa lähipäivinä.

Kommentit

Muun Hongan puolustuksen mukana pörssikärki Gentjana Rochin nollannut Anna Vlasoff näki vieraiden pelissä selvistä lukemista huolimatta parannettavaa:

”Ottelu oli aikamoista painimista ja vääntöä. Ei meiltä mielestäni mikään paras peli, mutta oltiin tehokkaita. Nyt on tärkee katsoa videolta, mitä voidaan tehdä paremmin.
Joukkue pelasi kyllä isolla asenteella. Tiedettiin hyvin JyPK:n vahvuudet, mutta saatiin ne pidettyä kurissa.”

Toinen laitapuolustaja Elli Pikkujämsä näki näki maalien jakautumisen usealle pelaajalle positiivisena:

”Mielestäni peli oli ihan hyvää meiltä. Tietysti välillä oli pientä painimista, mutta saatiin kyllä tehtyä tilanteita. Näin paljon kyllä hyvää mistä on hyvä jatkaa eteenpäin. Neljä maalia tuo aina lisää virtaa ja vielä eri maalintekijät. Nolla omissa tuntuu myös hyvältä”

Kokoonpanot

JyPK
Pauliina Tähtinen; Jasmin Miettinen var.45, Maria Alanko, Gentjana Rochi (82. Tiia Pyyhkälä), Sanna Rein, Tiina Tiainen, Tytti Jaakkola, Emmi Manninen (46. Pihla Hiltunen), Heidi Toukola, Marika Ritvanen var.81, Henna-Riikka Honkanen (71. Tiiu Puhakainen)
vaihdossa: Juuli Kainulainen, Tiia Mensonen

FC Honka
Paula Mylloja; Anna Vlasoff, Anna Auvinen, Emilia Iskanius, Elli Pikkujämsä; Linda Nyman, Saara Lappalainen (86. Suvi Kärkkäinen); Henni Malinen (71. Kaisa Ranki), Milla Punsar, Jutta Rantala ; Sini Vehviläinen (88. Marianna Tolvanen)
vaihdossa: Pauliina Nuora, Henna Tenkanen, Inka Kaivola, Anni Miettunen

Otteluennakko

UWCL karsintaturnaus 2018: EBS/Skala – FC Honka

Naisten Mestareiden Liigan karsinnat ratkeavat maanantaina. Lohkossa 9 kaikki on vielä kolmen parhaan osalta auki. Kärkisijaa pitää emäntäjoukkue Gintra neljällä pisteellä. Honka on toisena tasapistein, mutta kaksi maalia heikomman maalieron turvin. Hongan perjantaina kaatama bulgarialainen FC NSA on kolmantena pisteen kärkikaksikon perässä. Lohkon viimeistä sijaa pitää Hongan maanantainen vastustaja EBS/Skála, joka on vielä ilman pisteitä.

Lohkon tilanne UEFA:n sivuilla.

Fäärsaarelainen EB Streymur Skála tulee pienestä Eidin kaupungista ja voitti ensimmäisen mestaruutensa viime kaudella. Samalla joukkue katkaisi fäärsaarten pääsarjaa hallinneen Kl Klaksvikin 17 vuoden voittoputken.

Ensimmäisen mestaruutensa myötä EBS/Skála osallistuu UWCL-karsintoihin myös ensimmäistä kertaa. Karsintataival on toisaiseksi ollut kivinen, sillä joukkue kärsi avauskierroksella 3-0 tappion FC NSA Sofialle, ja perjantaina Gintra murskasi fäärsaarelaiset lukemin 7-0.

Hongan tehtävä on selvä. Lohkovoitto edellyttää mitä todennäköisimmin maanantain ottelulta voittoa ja vielä niin, että maaliero kasvaisi Gintraa paremmaksi. Tarvittavaa maalimäärää ja mahdollisia parhaita lohkokakkosia on tässä vaiheessa vielä turha lähteä miettimään, ensin pitää hoitaa voitto fäärsaarilaisista. Viimeiset karsintaottelut pelataan samaan aikaan ja espoolaiset kohtaavat EBS/Skála:n Marijampolessa. Joukkue kävi tutustumassa uuteen kenttään sunnuntaina, ja on muutenkin käyttänyt viikonlopun huolellisesti otteluun valmistautuen.

Kommentit

Täydet minuutit kahdessa ensimmäisessä UWCL-ottelussa Hongan puolustuksessa pelannut Anna Vlasoff uskoo uuden kentän sopivan espoolaisille.

”Pelaamme nyt Marijampolessa, eli eri paikassa kuin aiemmat ottelut. Kävimme katsomassa kentän ja nurmi näytti hyväkuntoiselta, minkä näen etuna meille. Lähdemme tietysti voittamaan ja hakemaan lohkovoittoa. Kaikki asiat on tehty nyt parhaalla mahdollisella tavalla ja olemme valmiita otteluun.”

Perjantaina joukkueensa avausosuman viimeistellyt Marianna Tolvanen kertoo joukkueen valmistuneen otteluun kuin kahteen aikaisempaankin.

”Tähän otteluun lähdetään vain ja ainoastaan voitto mielessä. Haluamme ehdottomasti voittaa tämän lohkon, joten teemme kaikkemme sen eteen.
Vaikka vastustaja on ennakkoon se lohkon heikoin, me valmistaudumme niin, että se olisi lohkon vahvin jengi. Kaikki tehdään huolella, jotta voittaisimme ottelun.”

”Meillä on ollut aivan huippu viikko takana joukkueen kanssa ja nyt on edessä viikon huipennus. Voitto kotiin siis!”

Päävalmentaja Luciano Posillipo kertoo myös valmistautumisen olevan vastustajasta riippumaton.

”Valmistaudumme maanantain peliin, kuin mihin tahansa muuhunkin peliin. Valmistaudumme siihen mitä haluamme kentällä tehdä suhteessa vastustajaan, ja siihen mitä he haluavat kentällä tehdä. Tavoittelemme että teemme ne asiat mahdollisimman hyvin ja saisimme sitä kautta voiton.”

”Emme lähde etukäteen miettimään onko joku joukkue ennakkoon heikko tai vahva. Kentällä on aina kaksi joukkuetta, ja jompi kumpi tekee tietyt asiat paremmin kuin toinen, ja siihen me tähtäämme. Mitään maalintekokilpailua emme lähde myöskään miettimään. Jos onnistumme hyvin ja teemme paljon maaleja, niin hyvä. Tottakai haluamme tehdä maaleja, mutta emme voi lähteä otteluun valmiiksi voittaneena ja miettiä kuinka paljon maaleja teemme. Ensisijaisesti on lähdettävä siitä että saamme pelattua niin että voitamme. Sen jälkeen tulee kaikki muu.”

”Nyt sunnuntaina vielä keskitytään tähän iltaan ja tehdään se mitä tänään voimme, ja sitten huomenna tehdään se mitä pystytään huomenna. Ei tämä sen monimutkaisempaa ole.”


Naisten Mestareiden Liigan karsintaottelu EBS/Skála pelataan maanantaina 13.8. kello 18:00 alkaen Marijampolessa.
Ottelun mahdollisesta livestreamista ilmoitetaan Hongan sosiaalisen median kautta ottelupäivänä.
Otteluennakko

UWCL karsintaturnaus 2018: FC Honka – FC NSA

Mestareiden Liigan karsintalohkon 9 toinen ottelukierros pyörähtää käyntiin perjantaina kello 13:00, kun FC Honka kohtaa FC NSA:n Bulgariasta. Sofialaisjoukkue kaatoi avauskierroksella fäärsaarelaisen EBS/Skálan lukemin 3-0. Honka puolestaan päätyi 1-1 tasatulokseen liettualaisen Gintran kanssa.

Gintran tavoin maansa pääsarjaa vuosikausia hallinnut FC NSA osallistuu UWCL-karsintoihin jo neljännentoista kerran. Joukkue on voittanut maansa mestaruuden 15 kertaa ja Bulgarian Cupin 13 kertaa. Vuonna 1989 perustettu joukkue on Hongallekin takavuosilta tuttu. Joukkueet kohtasivat Mestareiden Ligan karsinnoissa myös kaudella 2008-2009. Espoolaiset olivat tuossa Norjassa pelatussa ottelussa parempi lukemin 6-0.

Honka on käyttänyt karsintaturnauksen välipäivät harkitusti ja valmistautunut otteluun huolella. Avauskierrosten pelien jälkeen kaikki on vielä mahdollista ja voitto bulgarialaisista antaisi hyvät lähtökohdat päätöskierrokselle.

Kommentit

Laitahyökkääjä Henni Malinen korostaa valmennuksen ja taustojen roolia välipäivinä.

”Hienoa päästä pelaamaan karsintojen toinen peli. Valmennus on taas tehnyt kovasti töitä sen eteen, että saataisiin mahdollisimman paljon tietoa vastustajasta, ja sitten se on vaan meistä kiinni miten se tieto hyödynnetään ja miten siellä kentällä yhdessä toimimme. Taustat ja Mikkis fysio on myös tehnyt kovasti töitä sen eteen että meillä pelaajilla olisi hyvä olla ja palauduttaisiin mahdollisimman hyvin tiistain kovan pelin jälkeen. Peli tulee olemaan varmasti kova, mutta me olemme valmistautuneet siihen hyvin ja luotto joukkueen tekemiseen on korkea.”

Toppari Emilia Iskanius kiittelee paikalle saapunutta kannustusryhmää.

”Palautuminen ja valmistautuminen uuteen otteluun on tehty laadukkaasti. Huomiseen matsiin on siis helppo lähteä tekemään meidän omaa juttua ja nauttimaan pelaamisesta . Suomen päästä ollaan saatu mahtavat kannustusjoukot mukaan, mikä tuo varmasti oman lisäänsä peliin.”

Päävalmentaja Luciano Posillipo valaisee otteluun valmistautumista, ja avaa hieman vastustajan pelityyliä.

”Bulgaria on urheilukulttuurin maa ja kun Bulgariassa on yliopiston akatemia, se tarkoittaa usein hyvää laatua. Joukkueesta, sen pelitavasta ja pelaajista oli todella vaikea saada ennakkoon tietoa laajasta valmentajaverkostosta ja otteluanalyysijärjestelmistä huolimatta. Käytännössä näimme heidän ensimmäisen ottelunsa täällä. Bulgarialainen jalkapallokulttuuri näkyy joukkueen pelitavassa. Joukkueessa on taitavia pelaajia ja pallon käsittely on liikemallien osalta hyvin selkeää ja varmaa. Kuten Gintralla, NSA Sofian keskikenttien syöttövalikoima on hyvin erilainen mihin olemme Naisten Liigassa tottuneet. Siihen olemme puolustuspeliämme harjoitelleet.”

”NSA:n puolustuspeli on myös hyvin erilainen, mihin olemme tottuneet. Naisten Liigassa joukkuepuolustaminen perustuu usein kahteen neljään linjaan ja yhteen tai kahteen kärkeen eri korkeuksissa ja prässin intensiteetti on hyvin monotoninen. NSA perustaa puolustuspelaamisen ajoittain hyvin rytmittettyyn, ehkä hieman reaktiiviseenkin aggressiiviseen ja pelaaja-pelaajaa tai alueelliseen prässiin ja tilanneprässiin. Kollektiivisesti heillä on ajoittain ongelmia korjata tilanne mikäli prässihetki epäonnistuu.”
 
”Meillä on ollut kaksi päivää aikaa valmistautua otteluun ja olemme käyttäneet ajan mielestäni hyvin. Molemmat varmasti tietävät miten toinen joukkue pelaa jalkapalloa, joten ottelusta on tulossa mielenkiintoinen. Erityisesti näissä kansainvälisissä peleissä hienoa on se, että vastaan asettuu erilaisia jalkapallokulttuureja, joiden peruspelaaminen saattaa tuottaa toiselle ongelmia. Ja myös vastustajan pelitapa saattaa tuoda sellaisia vahvuuksia esiin, jotka esimerkiksi kotoisan liigan joukkueet osaavat ottaa pois. Odotamme mielenkiinnolla ottelua.”
 
Naisten Mestareiden Liigan karsintaottelu FC Honka – FC NSA pelataan perjantaina 10.8. kello 13:00 alkaen Alytuksessa.
Ottelun mahdollisesta livestreamista ilmoitetaan Hongan sosiaalisen median kautta ottelupäivänä. 
Otteluennakko

UWCL karsintaturnaus 2018: Gintra – FC Honka

Naisten Mestareiden Liigan karsintaturnaus alkaa Hongan osalta maanantaina, kun vastaan Alytuksessa asettuu emäntäjoukkue Gintra. Paluun Euroopan kentille 9 vuoden jälkeen tekevälle espoolaisryhmälle avausottelu on suuressa roolissa, sillä liettualaiset ovat ennakkoon lohkon voittajasuosikkeja.

Vuonna 1999 perustettu Gintra on hallinnut Liettuan pääsarjaa jo yli vuosikymmenen. Kaikkiaan 16 Liettuan mestaruutta voittanut joukkue on nostanut pyttyä myös Liettuan Cupissa 12 kertaa. Baltian liigan mestaruus on irronnut viisi kertaa.

Ensimmäisen kerran vuonna 2004 naisten Mestareiden liigan karsintaan osallistunut joukkue on selvittänyt tiensä karsinnoista kahdesti. Kaudella 2014 joukkue ylsi 16 parhaan joukkoon kaadettuaan Sparta Prahan turnauksen avauskierroksella. Samalla kaudella irtosi Liettuan mestaruus maalierolla 128-0. Myös kaudella 2017 joukkue ylsi UWCL:n 16 parhaan joukkoon. Tuolloin avauskierroksella kaatui FC Zürich 2-1 vierasvoiton turvin. Tämän lisäksi viime kauden saavutuksina on 13. perättäinen Liettuan mestaruus, sekä paluun tehneen Baltic Leaguen voitto.

Hongan viimeisistä europeleistä on siis kulunut vajaa vuosikymmen. Joukkue jäi karsitaturnauksiin kausilla 2008-09 ja 2008-09. Kaudelle 2009-10 tie aukesi suoraan 32 parhaan joukkoon, jossa lopulta koko turnauksen voittanut Turbine Potsdam oli kaksiosaisessa ottelussa selvästi parempi.

Kommentit

FC Hongan maalivahti Paula Myllyoja on joukkueen yksi harvoista europelejä aiemmin pelanneesta pelaajasta:

”Hienoa päästä pelaamaan taas kansainvälisiä otteluita. Mestareiden Liigan karsinnoista minulla on aiempaa kokemusta jo kolmen turnauksen verran, mutta nyt Hongan kanssa on erityisen mahtava päästä kokemaan tämä, sillä toimintamme on parempaa kuin yhdessäkään aikaisemmassa seurassa jonka mukana olen päässyt toimimaan.
Kaikki omassa toiminnassa on jo pidempäänkin tähdännyt siihen, että olemme täällä(kin) parhaimmillamme. On tietysti monella tavalla vaativaa, mutta myös yhtäaikaa helppoa olla urheilija tässä joukkueessa.”

”Vastustajasta olemme saaneet mukavasti tietoa ja silläkin tavoin on ollut hyvä valmistella itseään tulevaan.
Gintra on täysammatilaisjoukkue, jossa on paljon henkilökohtaista osaamista. Ottelusta odotan erittäin kovaa ja uskon että vastuksena he ovat eri levelillä kuin Naisten Liigan joukkueet.
Meillä on kuitenkin monta osa-aluetta jossa olemme heitä luultavasti edellä. Käyttämällä omia vahvuuksia ja iskemällä heidän heikkoihin kohtiin saavutetaan tästä ottelusta kolme pistettä.”

Myös kapteeni Anna Auvinen uskoo Gintran tuovan uudenlaisen haasteen Naisten Liigan otteluihin verrattuna:

”Tätä hetkeä on odotettu ja varsinkin koko edeltävä viikko on ajatuksia jo siirretty tähän turnaukseen. Olemme valmistautuneet huolella ja ottaneet huomioon pienetkin yksityiskohdat. Uskon, että tästä saamme edun verrattuna vastustajiin.”

”Nämä kansainväliset pelit varmasti eroavat kotimaan liigasta ja heti ensimmäisestä pelistä alkaen pitää olla valmiina antamaan kaikkensa kentällä. Joka päiväinen tekeminen joukkueessa on kuitenkin jo korkealla tasolla, joten olo on luottavainen ja pystymme varmasti haastamaan turnauksen ennakkosuosikin.
Näitä otteluita ei pääse usein pelaamaan joten pyritään nauttimaan joka hetkestä.”


Hongan matkaa Liettuassa pääset parhaiten seuraamaan sosiaalisen median kautta. Päivityksiä tulee reissun mittaan niin Facebookiin (https://www.facebook.com/fchonkanaiset), Twitteriin (@fconkanaiset) kuin Instagramiinkin (fchonkanaiset)

Otteluennakko

Naisten Suomen Cup 2018-2019: Gnistan – FC Honka

Naisten Suomen Cup on muuttunut kaudelle 2018. Ensimmäinen kierros pelataan nyt elokuussa, ja voittaja saadaan selville kevään ja kesän 2019 aikana. Otteluita pelataan siis syksyn ja talven mittaan.

Cupin avaa niin sanottu superkierros jossa liigajoukkueet kohtaavat alemman sarjatason joukkueen vierasottelussa. Ottelun voittaja pääsee suoraan helmikuussa alkavaan lohkovaiheeseen. Ottelun häviäjä jatkaa cupissa syksyn mittaan pelattavissa otteluissa, joiden perusteella selvitetään kaksi viimeistä paikkaa 12 joukkueen lohkopelivaiheeseen.

Hongan vastustaja superkierroksella on Gnistan. Oulunkyläläiset ovat Naisten Kolmosen Helsingin lohkossa tällä hetkellä yhdeksäntenä. Joukkueen selvänä pörssikärkenä on ollut Mea Matilainen, joka on iskenyt Gnistanin sarjaosumista lähes puolet, kaikkiaan seitsemän kappaletta.

FC Hongalle Cup-ottelu toimii samalla viimeisenä kenraaliharjoituksena ennen ensi viikolla pelattavaa Mestareiden Liigan karsintaturnausta. Espoolaiset palasivat juuri viikonloppuna takaisin voittokantaan kaadettuaan JyPK:n vieraskentällä lopulta selvin 0-4 lukemin, ja keskiviikon ottelu antaa mahdollisuuden päästä karsintaturnaukseen pienessä voittoputkessa.

Joukkueet ovat kohdanneet Suomen Cupissa aiemminkin. Viimeisin tapaaminen on kaudelta 2013 jolloin Honka vei voiton cupin toisella kierroksella lukemin 0-4. Espoolaisten maaleista tuolloin vastasivat Taija Savolainen, Kiia Laine, Nora Heroum sekä edelleen Honkaa edustava Anna Vlasoff. Parhaiten ottelusta on monelle jäänyt mieleen maalivahti Vera Variksen peliminuutit kenttäpelaajana.

Kommentit

Hongan maalivahti Pauliina Nuora muistuttaa cup-otteluiden yllätyksellisyydestä:

”Keskiviikon cupin pelistä tulee mielenkiintoinen, sillä Gnistan on meille entuudestaan tuntematon vastustaja. Peliin lähdettäessä olemme varmasti selvä ennakkosuosikki, mutta sen taakse emme voi piiloutua. Suomen cup on siitä mielenkiintoinen, että melkein joka vuosi joku yllättäjän roolissa oleva joukkue menestyy. Tuleva peli onkin meille yksi peli muiden joukossa, jonka voittaminen vaatii täyden työn.”

Viikonlopun ottelussa avausosuman iskenyt Sini Vehviläinen korostaa Nuoran tavoin tuntemattoman vastustajan tuomaa lisähaastetta:

”Vastustaja ei ole ennestään tuttu, joten peli luo omat haasteensa pelaajille ja valmentajille. Kentällä pelaajan täytyy ns. tunnustella pelin aikana vastustajan liikkeitä, heikkouksia ja vahvuuksia ja täten voittaa oma vastustajansa. Pelistä tulee varmasti viihdyttävä taistelu ja Gnistan tuskin päästää meitä helpolla. Toteuttamalla vahvuuksiamme pisteet matkaavat taatusti Espooseen.”

Naisten Suomen Cupin 1. kierroksen ottelu Gnistan – FC Honka pelataan Oulunkylän tekonurmella keskiviikkona 1.8. kello 21:05 alkaen.
Otteluraportti

Naisten Liiga 2018: FC Honka – Åland United

Otteluraportti

FC Honka kärsi 0-1 kotitappion sunnuntaina Åland Unitedia vastaan pelatussa ottelussa. Tasaisessa kamppailussa molemmilla joukkueilla oli hallintajaksonsa, mutta maalipaikat olivat vähissä. Signy Aarnan avauspuoliskon osuma jäi lopulta ainokaiseksi.

Naisten Liiga 22.7. 14:00 Tapiolan Urheilupuisto

FC Honka – Åland United 0-1 (0-1)

35. 0-1 Signy Aarna

Yleisöä: 205

Hongan lukuisat erikoistilanteet eivät tällä kertaa tuottaneet tulosta.

Ottelun avauspuolikas oli hienokseltaan vierasjoukkueen hallintaa. Honka sai ensiminuuteilla pari puolittaista paikkaa, mutta tämän jälkeen pelin painopiste kääntyi kotijoukkueen kenttäpuoliskolle.

Ensimmäiset pari maalipaikkaa nähtiin vajaan kymmenen minuutin pelin jälkeen. Ensin vieraiden Jenny Danielsson pääsi puskemaan Maryette Karringin keskityksestä. Jatko suuntautui kuitenkin etutolpan ohi. Toisessa päässä Milla Punsar tarjoili päädystä paikan Ella-Rosa Huuskolle, jonka sijoitus lipui maalin editse ja ohi takanurkan.

Seuraavaa todellista maalipaikkaa, ja avausmaalia, saatiinkin odotella puolisen tuntia. Danielsson hankki itselleen keskitystilaa Hongan puolustuksen oikeassa laidassa ja lähetti laadukkaan pallon maalin edustalle. Korkeimmalle palloon nousi Signy Aarna, joka puski pelivälineen varmasti etunurkkaan ohi Paula Myllyojan.

Signy Aarna puskee voittomaaliksi jääneen osuman Hongan maalin edestä.

Maalin jälkeen Honka heräsi ja jakson viimeiset minuutit pelattiin vieraiden päädyssä. Espoolaiset eivät kuitenkaan päässeet Henni Malisen ja Marianna Tolvasen laukauksia lähemmäksi. Molempien tielle ennätti ÅU-vahti Anna Tamminen.

Toiselle jaksolle ottelun kenttätapahtumat siirtyivät enemmän vieraiden puoliskolle. Honka piti avausjaksoa enemmän palloa, mutta maalipaikat olivat edelleen kortilla. Vasta reilu vartti ennen täyttä aikaa alkoi tapahtua enemmän. Ensin iski vastahyökkäyksellä Åland United, kun vaihdosta sisään tullut Emelie Johansson pääsi Sydney Blomquistin keskityksestä puskemaan takanurkalta hieman ohi maalin.

Kotijoukkueen paras tilanne syntyi myös vaihtopelaajalle. Sini Vehviläinen pääsi kääntymään rangaistuspilkun kohdalla, ja laukoi kohti maalin oikeaa nurkkaa. Jo varmalta maalilta näyttäneen vedon tielle ennätti kuitenkin heittäytyen joukkueensa parhaimmaksi valittu Tamminen.

Vehviläisen tilannetta lähemmäksi eivät emännät enää päässeet. Aivan lisäajan viimeisellä minuutilla oli vierailla vielä mahdollisuus kaunistella lukemia, mutta Sofia Lindström ei onnistunut siirtämään palloa tyhjään verkkoon nopean vastahyökkäysen päätteeksi.

Hongan kotiottelut runkosarjassa päättyivät siis tappioon. Seuraava peli Tapiolassa nähdään vasta loppusarjassa. Tätä ennen ovat edessä vielä Mestareiden Liigan karsintaturnaus Liettuassa, sekä Naisten Liigan vierasottelut Jyväskylän Pallokerhoa ja Pallokissoja vastaan.

Kuvat

Petri Lunkin Ottelugalleria:

FC Honka - Åland United 0-1, Naisten Liiga

 
Kokoonpanot

FC Honka
Paula Mylloja; Anni Miettunen (76. Elli Pikkujämsä), Anna Auvinen, Emilia Iskanius, Kaisa Ranki; Linda Nyman, Saara Lappalainen; Henni Malinen (74. Jutta Rantala), Milla Punsar, Marianna Tolvanen (69. Sini Vehviläinen); Ella-Rosa Huusko
vaihdossa: Anna Vlasoff, Sini Laaksonen, Henna Tenkanen, Inka Kaivola

Åland United

Anna Tamminen; Isabella Mattsson, Briana Campos, Signy Aarna (72. Sofia Lindström), Sara Nordin. Sidney Blomquist, Pille Raadik var.90, Maryette Karring (58. Emelie Johansson), Jenny Danielsson (80. Rosa Maria Herreros Ossorio, Rebecca Björkvall, Sanna Porali var.45+2

vaihdossa: Ann-Sofie Gripenberg, Mikaela Frondelius, Tiia Hirvonen

Otteluraportti

Naisten Liiga 2018: FC Honka – Ilves

Otteluraportti

FC Honka otti kahden kotitappion jälkeen kotivoiton, kun joukkue kaatoi Ilveksen Tapiolan Urheilupuistossa lauantaina. Ottelun molemmat osumat tulivat avausjaksolla, ja niistä vastasivat Jutta Rantala ja Henni Malinen.

Naisten Liiga 15.7. 14:00

FC Honka – Ilves 2-0 (2-0)

31. 1-0 Jutta Rantala (Milla Punsar)
45. 2-0 Henni Malinen (Linda Nyman)

Yleisöä: 124

Jutta Rantala kruunasi 100. liigaottelunsa maalilla.

Ottelun avausjakso oli selkeämmin kotijoukkueen hallintaa. Avausosuma nähtiin puolen tunnin kohdalla pitkän Honka-hyökkäyksen päätteeksi. Espoolaiset siirtelivät palloa toisilleen parinkymmenen syötön verran, kunnes Milla Punsar pääsi käännähtämään rangaistusalueen rajalla. Punsar kuljetti kohti Ilves-vahti Annika Laihasta, mutta syöttikin viime hetkellä Jutta Rantalalle rangaistuspilkun kohdalle. Rantala ampui 100. Naisten Liigan ottelunsa kunniaksi kauden toisen osumansa varmasti verkon perukoille.

Jakson toinen ja samalla viimeinen osuma oli myös kaunista katseltavaa. Honka avasi peliä puolustuslingastaan oikeaan laitaan, käänsi keskustan kautta vasemmalle, jossa Henni Malinen oli saanut vapaata tilaa. Malinen leikkasi juoksunsa päätteeksi keskustaan ja ampui vastustamattoman laukauksen rangaistusalueen rajalta yläriman kautta Laihasen taakse.

Henni Malinen laukoo päätöslukemat rangaistusalueen rajan takaa.

Toiselle jaksolle vieraileva Ilves pääsi avauspuolikasta paremmin mukaan, vaaralliset maalipaikat olivat kuitenkin pääosinkortilla. Tamperelaisten saldoksi ottelusta jäi avausjakson ylärima ja toisen puolikkaan tolppalaukaus.

Hongan kotiotteluputki saa jakso sunnuntaina jolloin vieraaksi saapuu viikonloppuna sarjajohtonsa menettänyt Åland United.

Anna Auvinen ja muu Hongan puolustus piti ”tupsukorvat” nollilla. Taustalla topparipari Emilia Iskanius.

 
Kommentit

Jälleen täydet minuutit Hongan keskikentällä vääntänyt Saara Lappalainen oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen ottelusuman päätteeksi:

”Mielestäni peli oli kokonaisuudessaan hyvä esitys meiltä. Kyseessähän oli jo kolmas peli lyhyeen aikaan, mutta se ei mielestäni näkynyt joukkueessa. Olimmekin kuluneen viikon aikana hoitaneet palautumisen sekä peleihin valmistautumisen erittäin hyvin. Ennemminkin Suomen epänormaali noin kolmenkymmenen asteen kesähelle hieman haastoi. Myös Ilves antoi hyvän vastuksen, mutta onnistuimme hyvin luomaan vaarallisia maalipaikkoja ja tärkeimpänä maaleja. Nyt katseet täytyy kuitenkin jo kääntää viikon päästä pelattavaan seuraavaan otteluun.”

100 liigaottelua täyteen saanut Jutta Rantala pohti merkkipaaluaan seuraavasti:

”Olen pelannut Naisten Liiga vuodesta 2014 ja on tietysti mahtava juttu saada 100 ottelua täyteen! Mieleenpainuvimpia muistoja on ollut liigadebyytti, ja hopea kaudelta 2016. Hongassa on tällä hetkellä tosi hyvä fiilis ja kaikessa tekemisessä sekä pelikentillä että sen ulkopuolella näkyy kova halu ja asenne menestyä.”

 
Kuvat

Petri Lunkin Ottelugalleria:

FC Honka - Ilves 2-0, Naisten Liiga

 
Kokoonpanot

FC Honka
Paula Mylloja; Anni Miettunen, Anna Auvinen, Emilia Iskanius, Elli Pikkujämsä (31. Kaisa Ranki); Linda Nyman, Saara Lappalainen; Henni Malinen (84. Henna Tenkanen), Milla Punsar, Marianna Tolvanen (81. Sini Vehviläinen); Jutta Rantala
vaihdossa: Aino Nurmi, Anna Vlasoff, Ella-Rosa Huusko, Suvi Kärkkäinen

Ilves
Annika Laihanen; Julie Forss, Nea Lehtola, Emmi Ristimäki (45. Erika Winter), Pipsa Saarilahti (80. Aino Rasinen), Roosa Tuominen, Eini Vesaniemi (55. Nea Nyrhinen), Iida Laakkonen, Sanni Ojanen, Johanna Salmijärvi, Rosa-Tuulia Mikkola
vaihdossa: Selina Mustajoki, Isa Tuominen, Marjukka Mikkonen

Otteluraportti

Naisten Liiga 2018: FC Honka – TPS

Otteluraportti

FC Honka koki keskiviikkona toisen peräkkäisen maalittoman kotitappion kun TPS vei täyden pistepotin mukanaan Tapiolasta. Illan maaleista vastasivat Jenni Rannus ja Wilma Spets.

Naisten Liiga 11.7. 18:30 Tapiolan Urheilupuisto

FC Honka – TPS 0-2 (0-0)

50. 0-1 Jenni Rannus
68. 0-2 Wilma Spets

Yleisöä: 151

Hyvin läpi ottelun torjunut Milla-Maj Majasaari estää Ella-Rosa Huuskon yrityksen.

Ottelun avausjakso mentiin tasaisissa merkeissä. Molemmilla joukkueilla oli muutama maalipaikka. Lähimmäksi avausosumaa pääsi kuitenkin kotijoukkue Honka.

Espoolaisten vaarallisimmista paikoista vastasivat Ella-Rosa Huusko ja Marianna Tolvanen. Huuskon puskun torjui TPS-vahti Milla-Maj Majasaari hienosti heittäytyen. Tolvanen puolestaan laukoi kerran kaukaa takatolpan kautta ulos, ja kertaalleen ennätti Majasaari myös Tolvasen puskun eteen. Kotijoukkueen hyökkäyspeliä vaivasivat läpi ottelun harhasyötöt, ja varsinkin viimeisen ratkaisevan syötön heikko onnistumisprosentti.

Vierailijoilla oli avauspuolikkaalla omat varsinkin erikoistilanteista. Lähimmäksi maalia pääsi Emma Santamäki jonka vapaapotku noin 20 metristä meni vain hieman ohi Hongan maalin ylänurkan.

Tauon jälkeen vierailijat siirtyivät nopeasti johtoon, eivätkä enää saavuttaneestaan asemasta luopuneet. Avausosuma syntyi nopean hyökkäyksen päätteeksi, kun Jenni Rannus pelattiin pystysyötöllä Hongan linjan taakse. Rannus ei paikastaan erehtynyt vaan ampui uransa ensimmäisen liigaosuman takanurkkaan ohi Paula Myllyojan.

Wilma Spets puskee loppulukemat taululle.

TPS:n toinen maali syntyi kulmapotkusta. Joukkueiden edellisessäkin kohtaamisessa osunut Wilma Spets pääsi vapaasti puskemaan Hongan maalin edestä pallon etunurkkaan.

Toisen maalin jälkeen Honka yritti vaihtojen ja peliryhmityksen muutoksen avulla saada kavennusta ja tasoitusta aikaiseksi, mutta kiri jäi tällä kertaa vaisuksi. Turkulaisten puolustus hyvin torjuneen Majasaaren johdolla pitivät espoolaiset tällä kertaa kurissa.

Hongalla on mahdollisuus palata kotivoittojen kantaan jo sunnuntaina kun vieraaksi saapuu Ilves Tampereelta.

 
Kuvat

Petri Lunkin Ottelugalleria:

FC Honka - TPS 0-2, Naisten Liiga

Kokoonpanot

FC Honka
Paula Mylloja; Anni Miettunen (70. Elli Pikkujämsä), Anna Auvinen, Emilia Iskanius, Kaisa Ranki; Linda Nyman, Saara Lappalainen; Henni Malinen, Milla Punsar (67. Jutta Rantala), Marianna Tolvanen; Ella-Rosa Huusko (65. Sini Vehviläinen)
vaihdossa: Sini Laaksonen, Henna Tenkanen, Inka Kaivola, Suvi Kärkkäinen

TPS
Milla-Maj Majasaari; Frida Lähteenmäki, Laura Katteus var.49, Mira Uronen, Riikka Ketoja, Wilma Spets, Tiia Savolainen, Netta Hannula, Jenni Rannus (90+2. Netta Laasio), Emma Santamäki, Milla Rantamäki (62. Annika Haanpää)
vaihdossa: Alina Schrey, Julia Sainio, Matilda Nurmi, Nelly Lehtilä, Iines Lehkonen

Otteluraportti

Naisten Liiga 2018: TiPS – FC Honka

Otteluraportti

Vantaan Hiekkaharjulla nähtiin lauantaina espoolainen maalijuhla, kun Honka vei voiton paikallisvastustajastaan Tikkurilan Palloseurasta lukemin 0-6. Hongan maaleista vastasivat Anni Miettunen, Milla Punsar, Emilia Iskanius, Marianna Tolvanen, sekä kahdesti osunut Ella-Rosa Huusko.

Nasten Liiga 7.7. 14:00 Hiekkaharjun UP, Vantaa

TiPS – FC Honka 0-6 (0-3)

2. 0-1 Anni Miettunen rp.
31. 0-2 Emilia Iskanius (Linda Nyman)
36. 0-3 Marianna Tolvanen (Nyman)
51. 0-4 Milla Punsar (Ella-Rosa Huusko)
68. 0-5 Huusko (Henni Malinen)
89. 0-6 Huusko (Miettunen)

Yleisöä: 102

Anni Miettunen teki ottelun ensimmäisen , syötti viimeisen ja oli muutenkin vahvasti esillä.

Ottelu lähti vauhdilla käyntiin kun vierailevalle espoolaisryhmälle tuomittin rangaistuspotku heti ensimmäisellä minuutilla. Anna Auvinen vapautti Milla Punsarin vasempaan laitaan. Punsar ajoi kohti kotikoukkueen rangaistualuetta, ja lopulta vantaalaispuolustus oli pakotettu rikkomaan Punsaria rangaistusalueen reunassa. Anni Miettunen ampui tilannetta seuranneen rangaistuspotkun – ja kauden toisen liigaosumansa – varmasti verkon perukoille.

Linda Nymanin erikoistilanteet olivat edellisen kohtaamisen tavoin myrkkyä TiPS-puolustukselle.

Honka lisäsin johtoaan avauspuolikkaalla vielä kahdesti, nekin erikoistilanteista. Ensin Emilia Iskanius puski kauden toisen osumansa Linda Nymanin kulmapotkusta. Viisi minuuttia myöhemmin Nymanin kulma tavoitti Marianna Tolvasen, joka ohjasi selällään pallon TiPS-maaliin. Myös Tolvaselle maali oli kauden toinen.

Vierailijat jatkoivat toisella jaksolla siitä mihin avauspuolikas loppui. Milla Punsar kaunisteli lukemat 0-4:ään, Ella-Rosa Huuskon tarjoilusta noin viisi minuuttia tauon jälkeen. Huuskon poikittaissyöttö oikesta laidasta löysi Punsarin, joka sijoitti kauden kuudennen osumansa vasemman tolpan juureen.

Milla Punsar hankki jälleen joukkueelleen rangaistuspotkun ja viimeistelee tässä Hongan neljännen osuman.

Huusko itse vastasi päivän kahdesta viimeisestä osumasta. Ensimmäisen tarjoili Henni Malinen, joka siirsi pelivälineen Huuskolle rangaistualueen reunalla. Ella-Rosan tarkka laukaus painui aivan maalin oikeaan ala-nurkkaan. Huuskon toinen, ja kauden kymmenes maali, syntyi hyvän laitakombinaation jälkeen. Vaihdosta sisään tullut Elli-Pikkujämsä ja Anni Miettunen petasivat Huuskolle paikan rangaistuspilkun kohdalle, eikä Naisten Liigan maalipörssin kakkonen erehtynyt.

Honka esitti vahvoja otteita läpi ottelun ja paikkoja oli useampaakin lisäosumaan. Vahva paluu juhannustauon jälkeen toi joukkueen jo kahden pisteen päähän sarjan kärkipaikasta, jonka viikonloppuna otti haltuunsa Åland United. Hongan pelit jatkuvat jo keskiviikkona, kun Tapiolaan vieraaksi saapuu Turun Palloseura.

 
Kommentit

Toisella jaksolla sisään tullut Sini Vehviläinen uskoi nopean avausmaalin olleen tärkeässä asemassa:

”Pelin luonne olisi voinut olla erilainen, jos emme olisi saaneet pelin alussa rankkaria. Saimme luotua paljon maalipaikkoja ja hallitsimme peliä. Kaiken kaikkiaan hyvä peli ja hieno voitto.”

Voitokas vierasottelu oli samalla myös Honka-vahti Paula Myllyojan uran 200. liigaottelu. Suureen rooliin Tapiolassa nousseen kokeneen maalivahdin merkkipaalu huomioitiin kotijoukkueen hienon eleen seurauksena ottelun pelipallolla. Kauden kolmannen nollapelinsä torjunut Myllyoja kertasi ottelua ja uraansa seuraavasti:

”Ottelua edelsi kesätauko ja joukkue osoitti kyllä heti treeneihin paluussa, että täältä tulee lopulle tokalle kierrokselle vahva Honka. Pidettiin hyvin kiinni sovitusta ja saatiin pelata kivaa futista Hiekkaharjun kentällä. TiPS on esittänyt hyviä otteita Naisten Liigassa, mutta ottelu oli meiltä varsin vahva esitys ihan joka osa-alueella, eikä numerot valehtele päivän tapahtumista.”

”Omalle kohdalle osui tähän nollapeliin vielä kahdessadas Naisten Liigan ottelu, joten pientä sentimentaalisuutta oli ilmoilla kun matsi vihellettiin päättyneeksi.”

”Pääsarja urani alkoi vuonna 2001 Rauman Pallo-Iiroissa, joka oli noussut SM-Liigan ja oli kotikaupunkiini Nokiaan nähden sopivan matkan päässä oleva SM-Liiga joukkue. Harjoittelin arkiviikon alut Ilveksen kanssa ja kerran pari viikossa vanhemmat ajoivat minut Raumalle treeneihin ja peleihin, sillä 16 vuotiaana en voinut itse tietenkään matkoja ajaa. Siitä lähti ’liigaa ympäri Suomen’-seikkailuni, jonka myötä olen saanut pelata ensinnäkin muutamaan eri kauden otteeseen rakkaassa Ilveksessä, Vaasan FC Sport-39:ssä, Malmin Pallo Seurassa, Kuopion Mimmi Futiksessa, Pietarsaaren FC Unitedissa, PK-35 Vantaassa ja nyt FC Hongassa. Kahdeksastoista kausi siis meneillään ja nälkä oppia sekä pelata on vuosi vuodelta vaan suurempi. Harmi kun tilastointeja ei ymmärtääkseni ole saatavilla ajalta ennen Naisten Liigaa, mutta hienoa että Asko jaksaa nikkaroida niiden parissa ja pitää meidät ajan tasalla!”
”Olen älyttömän kiitollinen kaikista ihmisistä joita olen saanut tavata futiksen parissa. Olen oppinut jokaisesta seurasta jotain arvokasta. Työ jatkuu ja edessä on vielä monta mahtavaa kokemusta. Nyt katseet kääntyykin jo keskiviikon TPS peliin, missä pääsee taas nauttimaan parhainta parasta, eli futista tämän jengin kanssa.”

 
Kuvat

Petri Lunkin Ottelugalleria:

TiPS - FC Honka 0-6, Naisten Liiga

 
Kokoonpanot:

TiPS:

Riina Isokääntä; Emmi Siren, Oona Siren, Ronja Isokääntä, Laura Kölhi (46. Joanna Tynnilä), Linda Kaijasilta, Siiri Koivula (46. Minea Sundström), Jenna Topra, Aino Martikainen (66.Heljä Jokela), Nora Lehto, Eerika Hämäläinen

vaihdossa: Lotta Dufva, Waranya Chaimuk, Vilma Lindström

Honka:

Paula Mylloja; Anni Miettunen, Anna Auvinen, Emilia Iskanius, Kaisa Ranki; Linda Nyman, Saara Lappalainen; Henni Malinen (79. Elli Pikkujämsä), Milla Punsar (73. Jutta Rantala), Marianna Tolvanen (62. Sini Vehviläinen); Ella-Rosa Huusko

vaihdossa: Sini Laaksonen, Henna Tenkanen, Inka Kaivola, Suvi Kärkkäinen

Yhteistyössä